Intro

Ilta oli kääntymässä yöhön. Keski-ikäinen mies asteli terassilta sisälle ja riisui samalla villaisen puvuntakkinsa, laskien sen nojatuolin selkänojalle. Mies käveli suuren kaapiston luo ja oli avaamassa sen ovea. Hänen katseensa kuitenkin pysähtyi kuvaan, jonka hän näki oven lasista. Nuori, vakavan näköinen nainen seisoi kuvassa hyvin tärkeän näköisenä. Hänen vierellä oli kaksi pokemonia, kumpikin melko tärkeän oloisena. Hänellä oli mustat vaatteet, topin etumuksessa oli vähän sinistä, ja hänen hartioidensa päällä oli musta vitta, jonka reunoissa oli harmaata karvaa. Mies huokaisi ja avasi kaapin oven. Hän otti kuvan käteensä, siloitti kuvan pintaa naisen posken läheltä. Pieni hymy nousi hänen kasvoilleen. Kirkkaan vihreät silmät katsoivat häntä vakavasti. Aina niin vakavana. Ja aina niin kauniina.

"Onko siitä tosiaankin jo vuosi, kun sinä...." mies kuiskasi ja nosti toisen kätensä sitten kasvoilleen. Vaikka siitä olikin jo vuosi, hän ei siltikään voinut unohtaa. Silmät, jotka sen ainoan kerran hymyilivät. Suu, joka kaareutui isoon hymyyn. Ja ne hymykuopat! Kyyneleet alkoivat valua miehen kasvoilla.

"Isä!"

Luku 1 - Pieni apina, kylmä neiti

Oli kaunis keväinen päivä; aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, linnut visertelivät puiden oksilla ja luonto alkoi taas herätä henkiin. Nuori, 15-vuotias neitokainen käveli toimistoa muistuttavan rakennuken käytävillä. Se tyttö olin minä, Judy Blacksmith. Astelin määrätietoisesti eteenpäin käytävillä, kirkkaan vihreät silmäni olivat yhtä vakavat kuin ennenkin, ja ilmeeni aina yhtä mitään sanomaton. Sain kuulla usein, miten ihmiset sanoivat, ettei mikän järkyttäisi minua tai saisi minua horjumaan. En koskaan jäätyisi pelosta, kauhusta tai mistään muustakaan. Voisinpa sanoa, että tuo on totta. Mutta kun se ei ole. En minä sentään kaikelle immuuni ollut. Saatoin jäätyä pelosta, rakastua johonkuhun palavasti, tai vihastua pahemman kerran. Elämäähän tämä vain oli. Kukaan ei vain koskaan saanut tietää näistä pienistä ja mitättömistä asioista, ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, etten kertonut niistä kenellekään. Käytävä risteytyi kahteen suuntaan. Jatkoin matkaani oikealle. Edellisenä päivänä elämäni oli juuri järkähtänyt - en tosin tiennyt, olisiko se hyvä vai huono asia. Pysähdyin erääs valkoisen oven eteen ja koputin napakasti oveen. Pomoni oli ilmoittanut minulle myöhään illalla, että aloittaisin pian oman pokemonmatkani. Tieto oli tullut hieman yllättäen, hän kun ei ollut aikonut päästää minua matkalle vielä pariin vuoteen. Olin juuri aikeissa koputtaa oveen uudelleen, kun se aukesi ja esiin astui vähän päälle 40 oleva mies. Hänellä oli mustat farkut, musta kauluspaita, jonka povitaskun keskustassa oli isolla kirjailtu, punainen R. Hänen mustat hiuksensa olivat hieman pörröiset ja sekaisin, mutta hiustyyli kuitenkin sopi miehelle. Kunhan vain tiesi myös miehen persoonallisuudesta jotain.

"Ah, sinä tulitkin jo. Odotin sinua vasta vartin päästä... tulevaksi" mies sanoi, vaieten sitten nähdeään tuskastuneen ilmeeni ja kulman kohotuksen. En tullut hänen luokseen mielelläni, ja hän tiesi sen kyllä. Mies astui takaisin huoneeseensa, työpöydän luo ja minä menin sisälle huoneeseen. Suljin oven ja varmistin, että ovi meni varmasti lukkoon. En halunnut, että kukaan häiritsisi meitä. Käännyin ja astelin rauhallisesti miehen työpöydän luo. Mies istui jo konttorituolissaan ja tonki työpöytänsä laatikosta muutamaa paperia. Istahdin mukavalle olkia muistuttavista kepeistä punotulle tuolille ja sain heti papereita nenäni eteen työpöydälle. Katselin papereita hetken aikaa, nyrpistellen samalla nenääni.

"Olen jo esitäyttänyt nämä lomakkeet. Tiedän varsin hyvin, että inhoat niitä. Sinun tarvitsee täyttää vain toive aloituspokemonista, haaveammattisi, ynnä muut pikku jutut" mies sanoi ja nosti lopuksi vielä kynän papereiden päälle. Mulkoilin miestä ja mutristin huuliani. Tartuin kuitenkin kynään ja aloin täyttää lomaketta. Osa kysymyksistä oli melko kummia. Lempi nimesi? Mihin sitäkin tarvittaisiin. Tärkein kohta tuli vasta viimeisenä, ensimmäisen pokemonini tiedot. Tähän sai esittää toiveita siitä, millaisen pokemonin tai tyypin haluaisi aloituspokemoniksi. Haluaisinko esimerkiksi Eeveen, koirapokemonin tai vesityypin pokemonin. Kirjoitin ylös Pimeys, Taistelu- ja Tuli-tyypin lajit. Ei mitään söpöä, kuten Mareepia. Minulta menisi vielä maine, jos päästelisin pitkin maita ja mannuja lampaan paistin kanssa. Lopuksi vielä allekirjoitin paperit ja tarkistin samalla, oliko hänallekirjoittanut jo spimuksen. Olihan hän. Siisti allekirjoitus koristeli Huoltajan allekirjotuksen kohdassa. Ojensin paperin takaisin miehelle ja nousin seisomaan.

"Olethan sitten varovainen, Judy. Tiedät kyllä, mitä tuolla ulkona odottaa - varsinkin meitä pahiksia" mies sanoi vakavalla, hieman möreällä äänellä. Hymähdin ja astelin ovelle. Avasin oven ja käännyin katsomaan vielä miestä.

"Älä huoli, kyllä minä tiedän. Olen puhunut siitä isäni kanssa niin kauan ja niin monta kertaa kuin vain muistan" sanoin ja astelin sitten ulos huoneesta, sulkien oven perässäni. Lähdin käveleämään samaan suuntaan, mistä olin tullutkin. Hymähdin ja nostin tikkarin suuhuni. Onnistuin tässä joka kerta.

Kaksi viikkoa myöhemmin

Istuskelin kauniissa, avarassa huoneessa pehmeällä nojatuolilla. Katselin isääni, joka seisoi ikkunan edessä katsellen ulkona näkyvää metsäistä maisemaa. Asuimme Jade metsän kupeessa. Kaunis Persian asteli eteeni ja alkoi kerjätä minulta rapsutuksia. Hajamielisesti aloinkin rapsuttaa pokemonia korvan takaa, mikä sai Persianin kehräämään. Isä kääntyi katsomaan minua ja huokaisi lopulta.

"En olisi toivonut tätä todellakaan vielä, mutta mitään muita vaihtoehtoja ei ole" hän sanoi. Käänsin katseeni Persianista isään ja odotin, josko hän jatkaisi. Isä käveli suuren, tumman ruskean lasikaapin luo, otti sieltä lasin ja kaatoi sinne vettä. Sitten hän tuli luokseni ja asetti toisen kätensä olkapäälleni, kunnes hän vei peukalonsa poskelleni.

"Ajatella, että olet jo noin iso tyttö, lähdet pois kotoa vaaralliselle matkalle... Juurihan sinä olit vasta pieni tyttö, joka varasti Borsalinolta tikkukaramellejä ja piilotit hänen työhuoneeseensa hajupommeja" isä sanoi, ja pieni hymy kohosi vielä lopuksi hänen kasvoilleen. Pieni häpeän puna kohosi kasvoilleni, kun muistelin niitä kertoja, kun olin onnistunut nappaamaan tikkarin Borsalinon surkeasta kätköpaikasta. Ehkä hän oli tahallaan jättänyt ne huonoon piiloon, kuten tänäänkin. Hajupommit olivatkin sitten asia erikseen. Olin onnistunut pamauttamaan kolme hajupommia hänen huoneessaan, kerran roskikseen ja kaksi kertaa hänen työpöytänsä alle. Joka kerta olin jäännyt kiinni ja saanut isältäni moitteet Borsalinon työhuoneen hajustamisesta kemikaaleilla. Huone oli joka kerta haissut niin pahalle, ettei siellä voinut työskennellä hetkeen. Eikä huoneessa ollut edes tuuletusikkunaa. Isä hymähti ja vakavoitui sitten. Tiesin, että pian olisi aika lähteä Aurora Towniin. Pääsisin kylän lähelle tyylikkäästi helikopterilla, lopun matkan kulkisin jalan. 

"Annatko minulle heti jonkun työtehtävän, vai vasta myöhemmin? Ja mitä kautta saan tietää niistä?" kysyin isältä. Mies istahti vieressäni olleelle nojatuolille. Mustassa kevyessä kenttätakissa näkyi selvä, isolla kirjailtu R-kirjain. Ei punainen, kuten Borsalinolla, vaan kultainen. Ja vain järjestön johtajalla oli kultainen R-kirjain.

"Ainoa tehtäväsi matkasi alussa on tutustua pokemoniisi ja tulla toimeen sen kanssa. Myöhemmin saat viestiä työtehtävistäsi joko suoraan minulta, Borsalinolta tai joltakulta muulta" isä sanoi ja pyöritteli lasia kädessään. Pokemonin kanssa ystävystyminen... Helpommin sanottu kuin tehty, siihen voisi mennä kauemmin kuin isä oletti.

"Koko matkan ajaksi voisin antaa yhden tehtävän. Pidä silmällä muita rikollisia ja rikollsjengejä. Niitä on viime aikoina alkanut pilkahdella pimeydestä kuin sieniä sateella" isä sanoi. Kuulin sen tutun varoittaman sävyn hänen äänessään, enkä tosin kyllä ihmetellyt syytä. Erilaiset pikku-rikolliset ja rikollisjengit alkoivat ottaa omaa osaansa päivän valossa, edes toiset rikollis-kolleegat eivät välttämättä olleet turvassa näiltä pikku-pahiksilta. Tyydyin vain nyökkäämään ja katsomaan Persiania.

"Nykyään tässä maailman kolkassa ei ole enää kunnolla jalansijaa jokaiselle sitä halajavalle. Tässä työssä tarvitaan luovuutta ja logiikkaa, mutta joskus pienet, yksinkertaisetkin asiat voivat kantaa parempaa hedelmää. Muista tämä, kun suoritat tulevia työ-tehtäviäsi" isä puhui nyt pomon asemassa, tiivistäen jokaisen rikollisen nyrkkisäännön. Hymähdin ja nojauduin selkänojaa vasten.

"Sanoit samaa silloin, kun liityin epäviralliseksi jäseneksi Raketti ryhmään. Käskit minun kehittää itseäni niissä asioissa" sanoin pomolle hieman piikikkäästi, hymyillen vielä lopuksi kiusaavasti. Hymy kohosi miehen kasvoille. Tummat silmät kuvastivat hänen hymyään.

"Niinpä taisin sanoa. Mutta, sanon sen nyt uudelleen, kun sinut rekisteröitiin viralliseksi jäseneksi" hän sanoi. Oveen koputettiin, mikä sai isän vakavoitumaan entisestään. Minua alkoi puolestaan jopa jännittää. Nuori nainen astui sisään ja jäi heti oven läheisyyteen seisomaan.

"Kaikki alkaa olla valmista, sir" nainen sanoi. Isä nousi ylös ja otti Persianin pokemonpallon kouluttajavyöltään. Persian liikahti tajutessaan joutuvansa pokemonpalloon joksikin aikaa. Punainen valo imaisi kissan pokemonpallon sisuksiin. Isä käveli ohitseni ovelle naisen viereen ja kääntyi sitten katsomaan minua. Hän ei hymyillyt, vaan näytti tiukalta, vaativalta, johtajalta. Hänen ei tarvinnut sanoa minulle mitään, sillä tiesin jo, että minun oli oltava varovainen. Hän oli omalla tavallaan kertonut sen minulle jo aiemmin. Hän ja nainen kääntyivät lähteäkseen.

"Isä..." sanoin, ajattelematta sen pidemmälle. Isä pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua kysyvästi.

"Ihan tosi... Victor Pallet?" sanoin muka järkyttyneenä. Huvittunut hymy nousi isän kasvoille. Hän heilautti kättään hyvästeiksi ja katosi ovesta. Naurahdin ja nojauduin rentoutuneena selkänojaa vasten. Muutaman minuutin ajan istuskelin siinä, paikoillani, tuijottaen kattoa. Istuin ja odotin, jotta aika kuluisi. Lopulta huokaisin ja nousin ylös. Kävelin auki jääneestä ovesta käytäville sulkien oven perässäni, ja suuntasin ulos. Astelin pihamaalla kohti yhtä suurista halleista, suoraan lähimmän helikopterin luo. Monen kopterin kyljessä oli punainen R, mutta tämän rakkauden kylki oli kauniin musta. Ei mitään turhia maalauksia. Tarkastin, että kopterissa kaikki oli kunnossa ja kaikki tarvikkeeni olivat mukana, ennenkö lähdin hakemaan helikopterin lentäjää. Nyt oli viimeinkin aika vaihtaa epäileväisen varaus päälle.

Seisoin kylän reunalla ja katselin pientä ja melko hiljaisen oloista kylää. Kylässä ei tuntunut olleen ristinsielua. Tämän kyseisen kylän pahasen nimi oli Aurora Town. Olin odottanut, että kylä olisi vähän... no, eloisampi. Täällä kuitenkin sijaitsi professorin labra, ja kylässä asui suurimmaksi osaksi lapsiperheitä. Olin ottanut hieman selvää kylästä pari päivää aiemmin. Isä oli hieman tätä ihmetellyt, muttei pahemmin puuttunut touhuihini. Voro mikä voro.

Helikopteri oli jättänyt minut aiemmin läheiselle pellolle ja olin sitten rämpinyt vajaan kilometrin lumen, jään ja kylmyyden keskellä kohti kylää. Muutama pojan kloppi juoksi ohitseni, nauraen ja heitellen lumipalloja toisiaan kohden. Muutaman sekunnin katsoin poikien perään, kunnes lähdin sitten kohti keskustaa, jossa myös labra sijaitsi. Kylässä maa oli myös kauniin valkoinen, vaikka tiet ja kadut oltiinkin aurattu. Kaksi tyttöä oli eräällä pihalla rakentamassa lumiukkoa. Ehkei kylä sittenkään ollut niin autio, mitä olin muutama minuutti sitten kuvitellut. Pieni kyläkauppa, jonne asteli vanha pariskunta. Erialaisia omakotitaloja, joiden pihoilla koristeli lumiukkoja, lumesta tehtyjä pokemoneja, puskia ja kuusia, joita koristi moniväriset jouluvalot... Tämä kylä voisi olla sellainen, jonne haluaisin muuttaa eläkepäivilläni. Ai niin ~ rikolliset eivät viettäneet eläkepäiviä muuten kuin linnassa. Huokaisin ja työnsin käteni mustan toppatakin taskuihin. Onneksi olin muistanut talvivaatteet, muuten olisin varmasti jäätynyt tänne. Käsiin olin laittanut kuitenkin vähän liian ohkaiset lapaset, tuuli nimittäin meinasi tunkeutua lapasten läpi. Keväästä täällä ei ollut tietoakaan. Hytisin hieman, kun taasen kylmä tuulen puuska puhalsi jalkakäytävällä.

"Kyurem... Miksi sinä pidät tätä paikkaa niin kylmänä?" mutisin ja yritin samala vetäytyä lämpimien suojakerrosten alle. Myyttien mukaan Kyurem niminen legendaarinen pokemon toi talven pohjoiseen. Ja mitä kymempi talvi oli, sitä vihaisempi Kyurem oli. Myytissä mainittiin myös Zekrom, ukkosen jumala, ja Reshiram, tulen jumala. Myyttien mukaan Zekrom pystyi luomaan yhdessä tai ilman Zeusta, ukkosen ihmis-jumalaa, hirmumyskyjäkin kovemman ukonilman. Ja Reshiram, paljon tyynenpänä pidetty jamala, antoi ihmisille myyttien mukaan tulen tekoon tarvittavat taidot. Olin pienenä kuullut tarinoita erilaisista myyteistä, ja myöhemmällä iällä olin lukenut niistä itse. En pahemmin uskonut myytteihin, ainakaan suurimpaan osaan niistä. Niitä oli kuitenkin hauska lukea.

Suuri, vaalean harmaasta kraniitista tehty rakennus kohosi keskuspuiston takana. Katto oli mustaa peltiä, ikkunoiden karmit olivat myös mustat. Professorin laboratorio. Laboratorioon pääsi joko puiston läpi tai kiertämällä. Päätin oikaista puiston läpi. Nyt lumen peitossa ollut puisto oli kesäisin kaunis, suorastaan luomava. Jopa villit pokemonit viihtyivät puistossa. Mutta nyt puisto oli melkein tyhjillään. Muutama Snorunt käyskenteli lumessa, mutta minut nähdessään ne luikkivat pakoon hyvin nopeasti. Viitisen minuuttia myöhemmin seisoin mustan oven juurella, tuijottaen sen pintaa. Vihdoinkin. Vihdoinkin olin perillä. Avasin oven ja astuin sisään. Eteisestä astuin lämpimäään aulaan, joka olikin melko iso. Nuori, suurin piirtein minun ikäiseni poika tuli minua melkein heti vastaan. Hänellä oli iloinen ja intoa täynnä ollut hymy. Arvelin hänen olleen samalla asialla, kuin minä. Poika tervehti minua moikkamalla. Tervehdin poikaa kohteliaasti ja astelin sitten erään tutkijan luo. Mies näytti hyvin viralliselta valkoisine professorin takkineen, sinisine kauluspaitoineen ja mustine farkkuineen. Hänen punertavan ruskeat hiukset oli kammattu siististi sivuille. Kravatissa oli pokemonpallon kuvia, mikä sai miehen näyttämään entistä enemmän pokemon-tutkijalta. Pysähdyin miehen viereen ja rykäisin hieman. Mies kohotti katseensa papereista miuun - hieman kysyvänä. Hänen silmänsä olivat kauniit, sirot ja väriltään kuin kirkas tyyni meri.

"Anteeksi, kun häiritsen, mutta minun pitäisi löytää professori Archer. Tulin hakemaan aloituspokemoniani häneltä" sanoin. Mies katsoi minua hieman yllättyneenä. 

"Professorilla on jokin tärkeä puhelu menossa, mutta minä voin kyllä hoitaa tämän" hän sanoi. Nyökkäsin hyväksyvästi. Kaippa tuokin nyt kävi. Mies hymyili ja viittoi sitten minua peräänsä pienen tiskin luo. Hän laski paperit tiskin päälle ja meni sitten toiselle puolelle uuden mallisen tietokoneen ääreen. Vilkaisin sivusilmällä päällimäistä paperia. Erotin paperista muutamia sanoja. Fossiilien kloonaus? DNA-siirtymä? Risteymä, vääristymä? Kurtistin hieman kulmiani. Mitä nuo miehet tekivät täällä? Suorittivat jonkin sortin pokemon kokeita? Salaa, kuten me Raketti Ryhmässä, vai viranomaisten luvalla? Hetken aikaa mies vielä klikkaili hiirellä tiedostoja ja näpytteli jotain, kunnes hän kohotti katseensa minuun.

"Anteeksi, kun tässä näin kestää. Olen vasta ensimmäistä päivää täällä labrassa töissä, ja kaikki on vielä aika lailla hukassa" mies sanoi ja naurahti sitten. Hienoa, aloittelija. Toivoin, ettei hän sotkisi asioitani, tai onnistuisi kadottamaan lomakettani. Uuden lomakkeen hankkiminen, ja sen täyttäminen, tulisivat olemaan yhtä tuskaa. Ja sillä välin, kun olisimme lomakkeen kimpussa ja se vielä käsiteltäisiin täällä labrassa, pokemonini saatettaisiin antaa jollekulle toiselle. Tällaistakin saattoi joskus tapahtua.

"Eipä mitään. Ei minulla muutenkaan mikään kiire ole" sanoin ja nojauduin sitten tiskiin. Mies hymyili minulle ystävällisesti ja kehotti sitten minua ottamaan takin pois yltäni, tässä saattoi kestää kuitenkin vielä jonkni aikaa, ennenkö pääsisin lähtemään. Alkoihan tässä kyllä kuuma tullakin. Laskin olkalaukun lattialle ja otin takin pois päältäni. Jätin takin toiseen kainaloon ja pitelin olkalaukkua toisella olkapäällä. Lopulta mies löysi tiedoston, jossa oli kouluttajien lomakkeet.

"Sanotko muuten nimesi?" mies sanoi ja katsoi minua odottavasti. Äh, olin kokonaan unohtanut esitellä itseni. Kerroin miehelle nimeni ja katselin sitten taas sivusilmällä paperipinkkaa. Sähköpostitse lähetetty lomake löytyi melko nopeasti. Mies tarkasti vielä muutaman kohdan, ennenkö alkoi tulostaa lomaketta. Yritin aina välillä nopeasti vilkaista paperipinkkaa, mutta luovutin lopulta. En vain ehtinyt nähdä kunnolla mitään tiettyä kohtaa, josta olisin voinut erottaa mitään kokonaista lausetta. Tätä labraa kannattaisi kuitenkin pitää silmällä, saattaisin saada selville jotain kiinnostavaa. Lopulta mies oli valmis, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen.

"Käyn hakemassa pokemonisi ja joudut vielä allekirjoittaa pari paperia. Sitten ollaankin valmiita" mies sanoi. Tyydyin vain nyökkäämään. En halunnut kiljua ja vaikuttaa näin joiltain yli-innokkaalta hyypiöltä. Koska, no, sellainen minä en todellakaan ollut. Olin toki innoissani ja jännittynyt uudesta pokemonistani, mutten minä nyt sentän ylikierroksilla käynyt. Mies hymyili ja lähti sitten aulan vasemmasta reunasta alkaneelle käytävälle. 

Muutaman sekunnin kuluttua laskin katseeni tiskillä olleisiin papereihin. Oliko mies unohtanut ne? Tuskin hän muuten olisi näin "tärkeän" oloisia papereita tänne muuten jättänyt. Siirryin hieman lähemmäs paperi-pinkkaa. Lueskelin tekstiä, aina välillä vilkaisten käytävän suuntaan. Lopulta pieni, voiton riemuinen hymy kohosi kasvoilleni. Siirryin muutaman askeleen kauemmas papereista ja nojauduin tiskin luona ollutta kynää kohden. Kaivoin laukustani vielä tyhjän paperin, jolle sitten kirjoitin muutaman asian muistiin. Parisen minuuttia myöhemmin mies ilmestyi jonkun naisen kanssa käytävältä aulaan. Olin siirtynyt takaisin samalle paikalle, jossa olin seissyt miehen lähdettyä. Mies selitti naiselle jotain Redistä. Mikä lienee sekin oli. Sain kirjoitettua viimeisetkin asiat paperille, joten taitoin sen nopeasti keskeltä kahtia ja laitoin sitten olkalaukkuun. Huokaisin sisäisesti helpotuksesta, olin juuri ja juuri saanut kaiken olennaisen kirjoitettua paperille.

"Ehtikö tulla jo tylsää?" mies kysyi nähtyään minun räplättyä olkalaukkuni kimpussa. Hymähdin. Hän ja nainen olivat nähneet, kun laitoin paperin takaisin laukkuun. He eivät kuitenkaan tienneet, mitä paperissa oli.

"Näh, piti vähän miettiä, mitä kaikkea minun pitää matkaani varten hommata kaupasta, ennenkö lähden täältä kylästä" valehtelin ja tökkäsin kynän takaisin kohtaan, josta sen olin ottanut. Nainen ilmestyi viereeni ja katsoi hetken aikaa paperi pinoa, ja sitten häen syyttävä katseensa kohosi mieheen. Miehen kasvot lehahtivat punaiseksi.

"Kai minä olen sanonut, että näitä raportteja säilytetään minun työhuoneessani, ei pitkin labraa?!" nainen ärähti ja otti pinkan kainaloonsa. Mies pyyteli anteeksi ja kumarteli samalla naiselle. Katsoin naista muka ihmeisäni ja tyhmän oloisena. Nainen käänsi katseensa minuun ja siristi silmiään.

"Toivottavasti et ole tutkija tai pieni professorin alku" nainen sanoi ja hymyili sitten vitsikkäästi. Hymähdin ja pyöräytin silmiäni. Paperit olivat olleet tärkeitä, muttei maailma siihen kaatuisi, jos joku ulkopuolinen niitä nyt sattuisi lukemaan. Nainen, joka seisoi vieressäni, sattui olemaan professori Archer. Hänellä oli erittäin kieroutunut huumorintaju, ja moni kouluttajan alku oli kuulemma usein pahoittanut mielensä naisen huonojen vitsien takia. Harva edes osasi sanoa, koska hän vitsaili ja koska ei.

"Voi älä huoli, en ole kiinnostunut silmälaseista tai valkoisista takeista" sanoin neutraalilla äänellä. Tosi asiassa olisin halunnut sanoa asiani hieman piikittelevämpään sävyyn, mutta joskus oli vain parempi antaa olla. Professori nauroi ja mies tiskin takana pudisti päätään. Nainen asteli tiskin toislle puolelle, korkokenkien kopisten laatta-lattiaa vasten. Mies laski pokemonpallon ja tulostamansa paperipinkan eteeni.

"Tarkastathan ennen allekirjoitusta, että kaikki on varmasti oikein" professori pyysi, pieni hymy kasvoillaan. Huokaisin hieman, ja nyökkäsin. Uusien työntekijöiden perään piti tosiaankin vahtia. Minäkin olin uusi työntekijä omassa "työpaikassani". Mutta minun perääni ei silti tarvinnut katsoa niin tarkaan. Ehkä vain siksi, että olin ollut epävirallisena jäsenenä jo monia vuosia ja minuun luotettiin sen takia. Tarkastin tiedot ja totesin ne oikeiksi. Luojan kiitos! Allekirjoitin paperit ja ojensin ne miehelle.

"Kaikki oli kunnossa" sanoin vielä. Mies hymyili ja hieroi toisella kädellään takaraivoaan, hieman vaivautuneena. Professori nyökkäili ja totesi, että kaikki olisi nyt kunnossa. Saisin nyt vihdoinkin lähteä. Kiitin professoria ja miestä ja hymyilin heille. Otin pokemonpallon käteeni ja katselin sitä. Omituinen tunne sisälläni alkoi myllertää, kun katselin palloa. Vihdoinkin aloin ymmärtää, että olisin askeleen lähempänä määränpäätäni. Mutta kyseessä oli kuitenkin vain yksi pienen pieni askel, ja tulisin tarvitsemaan vielä monia, monia askeleita, ennenkö olisin lopulta perillä. Jos koskaan edes olisin. Enhän minä sitä voinut tietää, mitä seuraava minuutti toisi tullessaan. Professori ilmestyi viereeni ja näytti hieman anteeksi pyytävältä.

"En viitsinyt äsken sanoa, kun uusi työntekijäni oli kuulolla, mutta... Toivomiasi tyyppejä - Pimeys ja Taistelu tyyppejä - on aika hankala saada, kuten itsekin mainitsit lomakkeessasi. Ja sinulle sopivaa Tuli tyyppiä meillä ei juuri ollut, joten... valitsin sinulle Normaali tyypin pokemonin. Toivottavasti se miellyttää sinua, mutta jos haluat vaihtaa sen toiseen, niin ilmoita asiasta vaan minulle. Mutta mietithän asiaa ensin rauhassa?" professori sanoi. Närkästyin hieman, ja tyydyin vain nyökkäämään. Normaali tyypin pokemoit eivät kuuluneet suosikkeihini. Ja olin oikeastaan olettanut, että täältä löytyisi edes yksi Charmander, jonka professori voisi minulle antaa. Mutta näemmä ei ollut.

"Noh, katsotaan, mitä täältä löytyy" mutisin. Osoitin pokemonpallolla lattiaa ja pian eteeni ilmestyi pieni, violettinen apina. Aipom? Pokemon pyristeli turkkiaan ja käänsi katseensa sitten minuun ja professoriin. Iloisesti pieni apina tervehti professoria, mutta minua se jäi tuijottamaan oudosti. Katsoin apinaa takaisin hieman kummastuneena. Mitäs minä nyt...? Tilanne tuntui hieman oudolta, en ollut nimittäin ennen tehnyt lähemää tuttavuutta vento vieraiden pokemonien kanssa. Päätin kyykistyä ja tarkastella apinaa hieman... alempaa. Aipom sai tarkastella nyt myös minun kasvojani hieman lähempää. Kohta se laski katseensa toiseen käteeni ja näki pokemonpallon. Nyt varmaan oli aika kertoa sille...

"Minä olen Judy, sinun... eh... kouluttajasi" sanoin ja tunsin oloni hieman typeräksi. Mikä minä oikeastaan olin tuolle Aipomille? Kouluttaja kuullosti minun korvaani hieman idioottimaiselta, ystävä liian teennäiseltä (vastahan me olimme tavanneet - tuttavakaan ei ollut sopiva sana) ja mikään muukaan sana ei oikeastaan kuvannut meidän kahden välistä suhdettamme. Aipom käänsi katseensa professoriin, kai varmistaakseen, valehtelinko minä vai puhuinko totta. Professori näytti lähes tulkoon yli-iloiselta.

"Älä näytä noin kauhistuneelta, Aipom. Tiesit kyllä, että joku päivä lähtisit kouluttajan matkaan kiertämään maailmaa. Sehän on periaatteessa sinun kohtalosi. Joten olethan kiltti Judylle?" professori sanoi ja lähti sitten pötkimään pakoon paikan päältä. Katselin professorin loittonevaa selkää hieman harmistuneena. "Sehän on periaatteessa sinun kohtalosi" Tuo kuullosti hieman ilkeältä, vaikka periaatteessahan se oli totta. Professorien luovuttamilla pokemoneilla ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin lähteä maailmalle kouluttajan kanssa. Elleivät ne sitten karkaisi. Laskin katseeni Aipomiin ja mutristin suutani. Pikkuinen näytti hieman alakuloiseta. Laskin olkalaukkuni maahan, laitoin pokemonpallon laukun sivutaskuun ja suoristauduin sitten. Aipom nosti katseensa minuun ja näytti edelleen alakuloiselta. Minä en pahemmin piitannut pienestä apinan nyhjäkkeestä, vaikka se olikin äsken sympatiani saanut, eikä tämä pikku kaveri tainnut haluta lähteä minun matkaani. Silloin taisinkin saada meitä kumpaakin tyydyttävän ajatuksen.

"Jäädään tänne kylän ainakin täksi yöksi, ja katsotaan, mieten hommat lähtee luistamaan" sanoin Aipomille, joka tyytyi vain pyörittelemään silmiään. Pujotin takin ylleni ja suljin vetoketjun.

"Ulkona on muuten kylmä, joten haluatko takaisin palloon?" kysäisin pokemonilta. Aipom kohautti olkapäitään ja osoitti sitten ulko-ovea, hieman kysyvä pilkahdus silmissä. Katsoin Aipomia hieman kysyvänä. En ihan ymmärtänyt, mitä se yritti sanoa. Tai kysyä. Juurihan minä olin kuitenkin sanonut, että pihalla oli kylmä. Nähdessään ilmeeni, Aipom osoitti uudelleen ulko-ovea. No mutta, näinhän minä oven. Kauniin, kiiltävän puhtaan ulko-oven! Pokemon yritti kertoa vimmatusti asiaansa omalla pokemon-kielellään, mutten ymmärtänyt sanaakaan. Harmi, ettei se osannut puhua ihmistä ja kertoa sillä tavoin, mitä se halusi. Tutkijoiden ja professorien pitäisi kehitellä laite, joka tulkitsisi pokemonien kieltä. Minneköhän asiasta voisi laittaa ehdotusta? Kyseiselle laittelle olisi varmasti kysyntää, ainakin aloittelevien kouluttsajien keskuudessa. Tuijotin pkemonia kysyvänä, ja odotin jonkinlaista selvennystä sen selitykseen. Aipom näytti närkästyvän. Se osoitti ovea, sitten minua ja sitten olkalaukkua. Hieraisin otsaani ja halusin hakata päätäni johonkin kovaan. Ei tästä tullut yhtään mitään. Välillämme ollut kommunikaatio oli surkeaa, erittäin surkeaa. Kyykistyin uudelleen ja kaivoin pokemonpallon olkalaukun taskusta.

"Tuletko palloon vai et? Pihalla on varmasti päälle 20 astetta pakkasta ja siellä tulee, joka saa pakkasen tuntumaan vielä kylmemmältä" sanoin violetille apinalle. Apina osoitti laukkuani ja näytti edelleen närkästyneeltä. Laskin katseeni kerman valkoiseen laukkuuni. Avasin laukun päällä olleen läpän ja vetoketjun, jolloin Aipom sujahti laukkuun sisälle ja näytti nyt erittäin tyytyväiseltä. Ahaa... Se ei halunnut olla pokemonpallossa, muttei toisaalta halunnut olla ulkona kylmässä. Noh, olkoon laukussa sitten. Eihän minulla siellä pahemmin mitään ollutkaan. Näin yksinkertaisen asian selvittämiseen meillä oli menyyt vajaa viitisen minuuttia. Isä-rakas, tätä vauhtia olisin Aipomin kanssa jonkinlaisessa ystävyys-suhteessa vasta kuukausien päästä. Nousin taas seisomaan, nostaen laukun samaan aikaan olkapäälleni. Pidin laukkua oikean lantioni vieressä. Aipom kurkki laukusta ja katseli vielä viimeistä kertaa labran aulaa. Astelin lopulta ovelle ja painelin pihalle, kirpeään pakkassäähän. Kylmä tuuli paiskautui vasten kasvoja. Ulkona tosiaan oli kylmä. Aipom värähti kylmästä ja sukelti syvemmälle laukkuun.

"Käydään ensiksi Pokemon Centerissä varaamassa huone, ja mennään sitten käymään siellä kaupassa" totesin ja lähdin taapertamaan puiston ohi kohti suurta kylttiä, jossa oli Aurora Townin kartta. Kyltistä katsoin, missä päin kylää Pokemon Centeri sijaitsi, ja lähdin sitten suunnistamaan kohti kyseistä rakennusta.

Olin taas lämpöisessä, posket ja nenänpää punaisena. Pokemon Centerin aula oli melko tyhjä, mikä ei toisaalta yllättänyt minua. Pokemon kouluttajia tässä kylän pahasessa oli vähän, aloittelevia kouluttajiakin oli tuskin kourallista. Seisoin tiskillä, takki taas kainalossa. Aipom istui tiskillä ja katseli kiinnostuneena Audinoa, joka seisoskeli hoitaja Joyn vierellä. Jokaisella hoitajalla oli oma pikku apurinsa, ja hoitaja Joylla sattui olemaan Audino. Tämä pikku söpöläinen sulatti jopa minun sydämeni. Normaali tyyppiä sekin oli, mutta...! Käyttiköhän Audino huomaamatta Atrackia? Audinojen lisäksi hoitajilla oli joko Chansey tai Blissey. Ja kuitenkaan kumpikaan näistä pokemoneista ei iskenyt minuun sitten yhtään. Tämä oli varsin merkillistä. Luulin, etten pahemmin piitannut normaali tyypin pokemoneista. Mutta tunnin sisällä olin löytänyt jo kaksi siedettävää normaali tyypin pokemonia, Aipom meni tosin juuri siinä rajoilla. Olinpas minä sitten ilkeä kouluttaja. Ehkä kyse oli niiden persoonallisuuksista...? Hoitaja Joy kohotti katseensa minuu ja hymyili lempeästi. Hänen hymysä oli ihanan lämmin ja äidillinen.

"Varasin sinulle ja pokemonillesi kahden hengen huoneen. Yhdelle hengelle meillä ei valitettavasti ole huoneita" hoitaja sanoi, loppu tuli hieman pahoittelevaan sävyyn. Ymmärsin tämän kyllä täysin, sillä tosi monella kouluttajalla oli kaveri mukana. Siis ihminen, ei pokemon. Eikä huoneen sänkyjen lukumäärällä nyt oikeasti mitään väliä ollut, Pokemon Centtereissä kun sai yöpyä ilmaiseksi pari yötä. Useammasta yöstä, esim. neljästä yöstä, piti sitten jo pulittaa pari lanttia, mutta ei sekään summa paljon missään tuntunut. Audino ojensi hoitajalle avaimen, jonka hoitaja Joy sitten antoi minulle.

"Tässä on avain huoneeseen. Huoneen numero on 14, löydät sen tuon käytävän varrelta" hoitaja Joy sanoi ja osoitti aulan oikealla puolella ollutta käytävää. Oikean puoloinen käytävä, siis. Vasemman puoleinen käytävä vei toisiin huoneisiin. Joskus Aurora Townissa oli niitä kausia, kun aloittelevia kouluttajia oli niin paljon, että jopa Pokemon Centeristä loppuivat huoneet. Yhtenä vuotena labrassa ei ollut riittänyt edes pokemoneja kaikille halukkaille. Sen takia täällä Centerissä olikin niin paljon huoneita. Suurin osa aloittelevista kun halusi jäädä Aurora Towniin ainakin yhdeksi yöksi, ennenkö lähtisi maailmalle. Se oli toisaalta fiksua, koska uusi pokemon + vento vieas ymäpristö= katastrofi. Ja kun pääe lisättiin vielä nuorten suuri luulo itsestään. Minulla tosin oli eri tarkoitus, miksi jäin tähän kylään yöksi. Otin avaimen hoitaja Joylta ja kiitin tätä. Katsahdin Audinoa, ja tunsin sen saman, oudon tunteen.

"Tuota.... Saanko kysyä vielä jotain....?" kysyin hieman vaivaantunena. En halunnut vaivata hoitajaa enempää, mutta minun oli vain ehdottoman pakko kysyö häneltä vielä yhtä asiaa. Hoitaja Joy katsoi minua kysyvästi, ei pahalla, vaan ihan vain kysyvänä.

"Kysy toki, yritän vastata parhaani mukaan" hoitaja Joy sanoi. Tunsin oloni yhä hölmömmäksi. Aipom katsoi minua myös. Totesin nopeasti että sen ilme ei ollut mitenkään paha tai vastaava. Neutaali oli ehkä lähin sopiva, mutten siltikään olisi apinan ilmettä neutraaliksi sanonut. Tämä kuitenkin katsoi minua. Sekin tuntui jo aika isolta asialta, jostain syystä.

"En ole koskaan nähnyt Audinoa tai kuullut siitä. Tiedän kyllä Blisleystä ja Chanseystä, mutta tuo pokemon on minulle aika vieras..." sopersin ja jäin sitten tyhmänä toljottamaan Audinoa. Professori Joy näytti hieman häkeltyneenä. Hän ei ollut osannut odottaa ihan tällaista kysymystä. Audino näytti hieman vaivautuneelta, kun kysyin siitä. Ehkä minun olisi sittenkin pitäny jättää kysymästä. Aipom hymyili hieman ja pyöräytti silmiään. Sekin oli minun tietämättäni kiinnostunut tietämään tästä olennosta. Hoitaja Joy laski ylpeänä katseensa ystäväänsä ja hymyili. Hoitaja Joy kertoi minulle iloisella äänellä Audinoista, ja erityisesti omasta ystävästään. Katselin pokemonia kadehtien. Tuo olisi mukava... Huokaisin ja työnsin avaimen hupparin taskuun. Miksi? Miksi olin mustasukkainen noiden kahden välisestä suhteesta? Miksi halusin pilata sen, miksi halusin Audinon itselleni? Tai Raketti Ryhmälle? Ei, en halunnut antaa Audinoa Raketti Ryhmälle, vaan pitää itselläni. Audino kuullosti osaavalta pokemonilta, olennolta, joka osasi hoitaa pahojakin tauteja, murtumia tai vastaavia. Ja se oli niin söpö. Ja siinä oli myös jotain mystistä, jota en ymmärtänyt.

Istuin huoneessani sängyllä ja katselin ympärilleni. Kaksi yksin nukuttavaa sänkyä, vihreä kaksin istuttava sohva, toisen sängyn päässä oli taso, jonka päällä oli vanha TV, kirjoituspöytä ja sen päällä oli vanha tietokone ja kansio, ja ikkuna, josta näki ulos. Aipom oli toisen sängyn päällä. Se katseli huonetta uteliaasti, muttei kuitenkaan tutkinut huonetta sen koommin. Moni antoi nimen pokemonilleen, niin oli hoitaja Joy vinkannut minulle, ennenkö olin lähtenyt huoneelle. Katselin Aipomia, joka tarkasteli kiinnostuneena seinillä olleita tauluja. Tauluissa oli kuvia stattereista (Charmanderista, Mudkipsta ja kumppaneista), viinirypäleistä ja jotain muuta mielikuvituksetonta.

"Moo" Aipomin suusta kuului, ku se katseli himoitsevana viinirypäle-taulua. Moo? Hymyilin ja katselin apinaa arvioiden. Voisin ainakin toistaiseksi kutsua sitä nimeltä.

"Apina kuule... Sen sijaan, että sanoisin sinua Aipomiksi, tai apinaksi, miten olisi, jos käyttäisin nimeä Momo" sanoin. Toteamukseni ei ollut ehdotus, pikemminkin vain... toteamus. Sanoisin Aipomia Momoksi, halusi se sitä tai ei. Katselin samaa taulua, kuin apina, en jostain syystä halunnut katsoa apinaan ollenkaan. Aipom äännähti, mikä sai minut laskemaan katseeni olentoon. Se kohauti olkapäitään ja nyökkäsi sitten. Nimi näköjää kävi sille - ihme ja kumma.

"Moomo" se sanoi ja näytti hymyilevän. Oliko se juuri yrittänyt sanoa oman nimensä? Kurtistin kulmiani kummastuneena. Epäilin suuresti, että Momo alkaisi pian vielä puhua niin kuin ihmiset. Parempi kai pitää tuota apinaa silmällä siltä varalta, jos se vaikka tosiaankin alkaisi päästellä kunnon sanoja suustaan. Nousin seisomaan ja menin pieneen eteiskäytävään, josta meni ovi WC- ja suihkutilaan. Nappasin toppatakkini naulakosta ja kävelin sitten takaisin huoneen puolelle.

"Lähdetään sinne kauppaan. Voitaisiin samalla tutkailla vähän tätä kaupunkia" sanoin Momolle. Pienehkö huokaus pääsi apinan suusta. Ei sitä kauppaan meno haitannut, mutta kylän tutkiminen kylläkin. Se kun ei pallossaan viihtynt, vaan matkusti mielummin olkapäälläni. Tai olkalaukussa, jossa oli edes vähän lämpimämpi. Minun pitäisi kaiketi hommata tuolle jotain lämmikettä, ettei se jäätyisi. Momo kapusi olkalaukkuuni ja jäi kurkkimaan huonetta läpän alta. Nostin hieman painavan laukun olkapäälleni ja olin taas matkan päällä. Avaimen sujautin olkalaukun sivutaskuun Momon pokemonpallon kaveriksi. Vetäisin vielä pipon päähäni ja painelin sitten ulos huoneesta. Aulassa oli nyt muutama ihminen, kaksi minun ikäistäni ja neljä hieman vanhempaa ihmistä. Toinen nuorista, punaiseen takkiin ja pipoon pukeutunut poika istuskeli sohvalla ja pyöritteli peukaloitaan. Tosin pojan takki ja pipo olivat sohvalla mytyssä. Toinen nuorista oli tyttö, joka seisoskeli tiskin luona juttelemassa hoitaja Joyn kanssa. Tytön vieressä lattialla oli pieni, sinertävä pokemon. Kolme aikuisista seisoskeli ilmoitustaulun luona lukemassa jotain ilmoitusta ja supajamassa samalla jotain. Yksinäinen mies nojaili tiskiin ja katsoi minua. Tämän huomatessani tunsin pientä vaivaantumista asiasta. Kävelin liukuoville niin normaalisti kuin mahdollista ja yritin olla kääntämättä katsettani enää tuohon mieheen. 

Ulkona huokaisin hieman ja vilkaisin Centerin ovea, jotka sulkeutuivat juuri. Miestä ei näkynyt ovella stalkkaamassa selkääni. Käänsin katseeni takaisin menosuuntaan ja päästin pienen, ärtyneen sihahduksen suustani. Minulla ei ollut tapana häiriintyä ihmisten katseista, mutta tuon herran katse oli saanut minut melkeinpä sulamaan. Tunsin lantiotani vasten, miten olkalaukku liikahti.

"Pärjäätkö, Momo?" kysisin laukussa tärisseeltä apinalta. Laukusta kuului äännähdys ja pieni hampaiden kalkatus jatkui tämän jälkeen. Huokaisin ja kiristin kävelyvauhtiani. Kauppa oli onneksi vain kivenheiton päässä Pokemon Centeristä. Kylässä oli kaksi kauppaa, normaali ruokakauppa ja kouluttajille tarkoitettu kauppa.

Viitisen minuuttia mentyäni melkein juoksuvauhtia näin rakennuksen, jonka oven yllä luki Market. Astelin kohti kauppaa, mutisten Momolle, että kohta oltaisiin taas lämpimässä. Kaupan ovella avasin oven ja olin törmätä vanhahkoon naiseen. Kohteliaasti pyysin anteeksi, peruutin hieman ja päästin naisen tulemaan ulos kaupasta. Hymyillen tämä tuli ulos ja kiitti. Hymyilin naiselle ja livadin sitten itse sisälle. Sisällä oli ihanan lämmin. Kassan takana seissyt mies tervehti minua ja jatkoi sitten muistivihon selaamista. Katselin miestä, ja vetäisin pipon samalla pois päästäni. Momo kurkisti laukusta ja kömpi sitten kokonaan pois, hypäten lattialle. Tungin pipon takkini taskuun ja katselin samalla hieman ympärilleni. Hyllyköt olivat siistissä rivissä ja olivat melkein minun pituisiani. Momo hyppelehti jo yhden hyllykön luokse, joten lähdin tämän perään. Katselin hyllykön antimia uteliaana. Jotain minun tosiaan pitäisi ostaa, mutta vähäinen rahamäärä tuntui estävän kaiken hankittavan. Käytävän toisesta päästä löysin pienen vaatevaraston.

"Momo hei, tules täällä käymään" huikkasin Momolle, joka oli jäänyt ihastelemaan hyllykössä olleita sekalaisia tavaroita. Momo katoi minua kysyvänä ja asteli sitten luokseni. Osoitin lämpöisen näköisiä huiveja ja sanoin

"Valitse noista joku. Pysyt vähän lämpöisempänä" Vinkkasin lopulta Momolle vielä silmää ja hymyilin tälle. Momo nyökkäsi ja siirsi katseensa takaisin huiveihin. Jonkin aikaa Momo katseli iloisen värisiä huiveja. Sillä tuntui olleen vaikeuksia sinisen ja viertävän huivin välillä, kunnes se lopulta otti sinisen huivin ja ojensi sen minulle. Nyökkäsin ja otin huivin Momolta. Momo hypähti iloisesti lattialle ja jatkoimme seuraavalle käytävälle. Kouluttajien tarvikkeita, erilaisia pokemonepalloja, potioneja... Mutta hintaa tuntui olleen aivan liikaa. Nostin kaksi pokemonpalloa käteeni ja murahdin. Olin kuvitellut ostavani enemmänkin palloja, kuin vain nämä kaksi tavallista punavalkoista. Ja paljon muutakin tavaraa. Mutta näemmä joutuisin tyytymään vain näihin kolmeen ostokseen. Momo katsoi pokemonpalloja kummastuneena. Palloja oli paljon ja niitä oli vieläpä monia erilaisia. Katselin ympärilleni hieman tutkien. Sisäinen varkaani yritti kovastikin pyristellä esiin, vaikka kuinka yritin sitä tukahduttaa. Momo hypähti yllättäen olkalaukun päälle ja nojautui kylkeäni vasten. Säikähdin tätä, ja horjahdin hieman.

"Hitto vie, älä säikyttele" murahdin vihaisesti Momolle, joka vain katsoi minua ilkikurisesti hymyillen ja päästäen pientä, hiljaista naurua. Hymähdin ja pudistin päätäni. Parempi kai lähteä kassan kautta kaupungille. Käännyin ja lähdin kohti kassaa. Laskin huivin ja kaksi pokemonpalloa tiskille.

"Tuleekos huivi pokemonille vai kouluttajalleen?" mies kysäisi kirjatessaan huivin hintaa kassakoneeseen. Nyökkäsin Momoa päin.

"Tuolle palelevalle apinalle lämmikkeeksi" sanoin. Mies irrotti hintalapun huivista ja ojensi sen sitten minulle. Mies kirjasi pokemonpallot myös kassakoneeseen ja ilmoitti hinnan. Kaivoin pienen rahapussini olkalaukusta ja maksoin summan miehelle. Minulle jäi jäljelle enää muutama hassun hauska lantti ja seteli. Niillä ei kyllä pitkälle pötkittäisi. Tarvitsisin lisää rahaa, mutta koska näillä näkymin en saisi pomolta töitä vielä hetkeen, joutuisin keksimään jotain muuta.

"Ulkona on kamalan kylmä. Moni kouluttaja onkin ostanut pokemoneilleen jotain lämmintä päällepuettavaa" mies sanoi ja katseli tiskillä seissyttä Momoa hymyillen.

"Taitaa olla taas Kyuremin vuosi. Onneksi Momolle löytyi jotain lämmintä, se kun ei viihdy pokemonpallossaan" sanoin ja aloin kietoa huivia Momon kaulan ympärille. Kauppias katsoi minua hieman ihmeissään, kunnes hymyili taas.

"Hetki sitten tuli juuri uusi kuormallinen talvivaatteita, joten saitte paljon valinnan varaa" mies sanoi. Pujotin kaksi pokemonpalloa samaan sivutaskuun avaimen ja yhden pokemonpallon kanssa. Momo hypähti olkalaukun päälle ja kohotti katseensa sitten minuun. Parempi kai vaan lähteä, aioin kuitenkin vielä kierrellä kylällä. Sanoin kauppiaalle hyvät päivän jatkot ja lähdin. Ulkona kylmä tuuli puhalsi kasvoilleni ja muistutti minua yhä taskussa olleesta piposta. Olin jo aikeissa kaivaa pipoa taskusta, kun Momo nojautui minua päin hätääntyneenä ja pudisti nopeasti päätään. Katsoin tätä kysyvästi. Momo viittilöi vain Centerille päin, joten päätin lähteä kävelemään siihen suuntaan.

"Mikä ihme sinua nyt vaivaa?" sihahdin, kun yritin uudelleen ottaa pipoa taskustani. Piponi sattui olemaan olkalaukun puoleisessa taskussa. Momo ravisteli päätään ja osoitti jo näkyvää Pokemon Centeriä. Vilkaisin rakennusta ja sitten taas hieman syyllisen näköistä Momoa. Työnsin käteni taskuun ja tunsin keskisormeani vasten jotain kovaa. Kyyneleet kohosivat Momon silmiin, kun tämä näki nyrpeän vihaisen ilmeeni.

"Mitäpäs jos tosiaan palaisimme Pokemon Centerille huoneeseemme hieman keskustelemaan" sanoin Momolle, joka nojautui kylkeäni vasten anteeksi pyytävänä. Taputin apinaa päähän ja sain tämän nostamaan katseensa minuun.

"Näytä nyt vähän iloisemmalta, en halua kuulla hoitaja Joylta yhtään kysymystä tuollaisesta ilmeestä" ärähdin. Momo huokaisi ja käänsi katseensa muualle. Astuin liukuovista sisään vaaleaan aulaan. Aula oli onneksi tyhjentynyt kaikista ylimärääisistä. Vain hoitaja Joy oli tiskin takana Audinon kanssa tekemässä töitä. Hoitaja ei minua huomannut, mutta Audino taas katsoi minua iloisesti ja heilutti tervehdykseksi. Melkeinpä tahtomattani hymyilin tälle ja heilautin kättäni. Tuollainen söpö ja iloinen kaveri olisi kiva, tuumailin astellessani käytävällä. Vilkaisin taas Momoa, joka vain istuskeli olkalaukkuni päällä ja tuijotti eteensä. Tiesin, että Momo oli varastanut jotain ja veikkasin kyllä tietäväni mitä. Mutta sitä en ymmärtänyt, miksi Momo oli päättänyt varastaa. Pysähdyin huoneeni ovelle ja aloin tonkia avainta taskusta. Rosvona tiesin, että yksikään varas ei toiminut ilman syytä. Avasin oven ja menin sisälle, sulkien oven heti perässäni. Momo hypähti lattialle ja luikki nopeasti huoneen puolelle. Katsoin pokemonin perään ja huokaisin. Vaikka Momon varastelu olikin saanut huomioni ja olin muutenkin alkanut jo tuntea jotain tuota kohtaan... Siltikin halusin vapauttaa sen. Pyytäiain Momolta vain sen verran apua, että saisin itselleni toisen pokemonin. Momo ansaitsisi vaputensa. Laitoin takkini naulakkoon ja nappasin pipon taskusta. Yksi pieni pallo lensi taskustani maahan. Nappasin pallon maasta ja suuni oli loksahtaa auki. Pokemonpallo, jonka toinen puoli kuoresta oli vihertävä ja toinen valkoinen. Heitin pipon nopeasti hattuhyllylle ja tongin taskua vain varmistaakseni, että tämä oli ainut. Käteeni osui kuitenkin vielä kaksi pientä, kylmää palloa. Nostin pallot käteeni. Toinen palloista oli samanlainen kuin lattialle pudonnut, ja toinen pallo oli musta, jossa oli vihertäviä "palloja" ja keskellä mennyt sauma oli punainen. Käänsin päätäni huonetta päin. Hiljainen nyyhkytys kantautui korviini. Tämä ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun Momo varasti jotain. En toisaalta voinut olla vihainen tälle, minähän olin tainnut murahtaa tajutessani, ettei minulla ollut varaa ostaa kunnolla pokemonpalloja. Ja Momo oli ystävällisesti yrittänyt auttaa minua samaan lisää pokemonpalloja. Kaunis idea, ruma toteutus. Otin laukun mukaani mennessäni huoneen puolelle. Momo istui sängyllä kyyryssä ja näytti pidättelevän itkuaan. Pikkuinen puristi huivia tiukasti itseään vasten. Laskin laukun maahan ja istadin sängylle tämän viereen.

"Kuule... En minä vihainen ole" sanoin. Momo käänsi itkuiset kasvonsa minua kohti. Hymyilen tälle ja näytin pokemonpalloja tälle.

"Taisit ottaa nämä, koska tajusit, ettei minulla ollut varaa ostaa kuin kaksi pokemonpalloa. Halusit vain olla auttaa. Eikö niin?" Momo nyökkäsi varovasti. Aito, hymykuopat kasvoilleni tuonut hymy kohosi kasvoilleni. Silitin Momoa päästä ja mietin, että ehkä minun kannattaisi kertoa tälle. Kertoa, että ymmärsin sitä enkä aikonut satuttaa sitä. Ja kertoa myös totuus itsestäni.

"Nämä ovat kyllä hienoja palloja, vaikkei minulla ole hajuakaan, mitä merkitystä näillä on tai minkälaisiin pokemoneihin näitä kannattaa käyttää. Olisikohan hoitaja Joylla esitettä pokemonpalloista...." tuumailin. Katselin edelleen Momoa, jonka ilme alkoi muuttua anteeksi pyytelevästä kummastuneeksi. Naurahdin ja hieroin takaraivoani.

"Ei me näitä kyllä takaisin viedä, se on saletti" kuiskasin Momolle ja vinkkasin silmää. Nyt otus vasta olikin pyörällä päästään. Nousin istumaan sängylle niin, että istuin sängyllä kokonaan ja sain jalkani ristiin eteeni. Laskin pokemonpallot eteeni ja katsoin Momoa nyt hieman vakavampana. Tämäkin vakavoitui, kuin se olisi aistinut minun asiani vakavuuden.

"Momo... on oikeastaan yksi asia, josta minun täytyy kertoa sinulle. Kyseessä on kuitenkin sellainen asia, josta sinun on pystyttävä vaikenemaan koko loppu iäksesi" sanoin vakavana. Tässä vaiheessa Momon koko olemus oli täysin vakava.

Luku 2 - Kirvelevä totuus

"Momo... on oikeastaan yksi asia, josta minun täytyy kertoa sinulle" tyttö oli sanonut. Se oli kuitenkin sellainen asia, josta ei saanut puhua koskaan, kenellekään. Pieni apina tajusi tytön kantavan suurta salaisuutta mukanaan. Ilkeää, satuttavaa salaisuutta.

"Olen rikollinen, kuulun rikollisjärjestöön nimeltä Raketti Ryhmä ja isäni on kyseisen järjestön johtaja" Judy sanoi hiljaisella äänellä. Momon silmät laajenivat, ei järkytyksestä, vaan pikemminkin yllätyksestä. Jotain pahaenteistä se oli odottanutkin, mutta tämä oli tullut kyllä täysin puskan takaa. Momo olisi enneminkin odottanut tytön kertovan, että hänen vanhempansa olivat murhaajia (mikä olisi oikeastaan pahempi kuin rosvona oleminen) tai että hän oli vakavasti sairas, ja elinaikaa olisi ehkä muutama vuosi vielä jäljellä. Mutta että oikein rikollinen, Kanto-alueelta lähtöisin olevan rikollisliigan jäsen. Ja hänen isänsä oli myös hänen pomonsa, Raketti Ryhmän perustaja. Miehellä oli ollut aika erikoinen nimi. Momo kaiveli muistinsa kätköistä nimeä. Giovanni. Sehän se miehen nimi oli. Mies, joka keräsi vain harvinaisia pokemoneja, kuten Dragonair. Mies, jota kiinnosti suuresti väritykseltään poikkeavat pokemonit, kuten shinyt. Mies, joka viis veisasi "tavallisista pokemoneista", kuten Momo. Mies, jolle raha ja valta alamaailmassa olivat kaikki kaikessa. Mutta mikä oli miehen suhde hänen tyttäreensä? Momo katsoi tyttöä ja käänsi hieman päätään kallelleen. Judy näytti alakuloiselta. Rakastiko Giovanni tytärtään, kuten kuka tahansa mies rakasti pieniä pellavapäitään?

Istuin Pokemon Centerin aulassa lukemassa pientä opasta pokemonpalloista. Hoitaja Joylla oli ollut, luojalle kiitos, opas pokemonpalloista. Ja myös monia muita oppaita, joita olinkin tyytyväisenä napannut mukaan. Se pirun Audino oli ollut tiskin luona ja olisin taas halunnut napata sen kainalooni ja hiippailla ulos Pokemon Centteristä. Olisin voinut jättää Momon hoitaja Joylle vastineeksi Audinosta... Tai ei, en olisi voinut. Enkä nyt tarkoittanut meidän välistä salaisuuttamme työstäni. En vain halunnut jättää sitä tänne, halusin vapauttaa Momon luontoon, jossa se saisi elää vapaana. Vilkaisin nopeasti hupparini taskua, jossa pidin Momon pokemonpalloa, sekä niitä kolmea pokemonpalloa, jotka Momo oli kaupasta varastanut. Siirsin katseeni takaisin hiiren kokoiseen tekstiin ja kissan kokoisiin kuviin. Tavallinen pokemonpallo, olin ostanut kaupasta kaksi sellaista. Great ball, Ultra ball… Ahha! Tutun näköinen pokemonpallo hyppäsi silmilleni. Pokemonpallo, jossa yläosa oli vaalean vihertävä kuori punaisilla pisteillä ja alaosa puhtaan valkoinen, oli Friend ball. "Tällä pallolla pyydystetyt pokémonit kiintyvät omistajiinsa tavallista nopeammin. Pyydystodennäköisyys on sama kuin tavallisella poképallolla." teksti kertoi pokemonpallosta. Kuullosti ihan hyödylliseltä - pitäisi joskus kunnolla ostaa noita. Tai sitten minun pitäisi käydä varastamassa samainen kauppa ja ottaa useampi pallo mukaan. Jatkoin lukemista ja pian löysin yksinäiselle pokemonpallolle nimen ja käyttötarkoituksen. "Dusk Ball. Tällä pallolla pyydystät pimeystyypin ja pimeissä paikoissa (luolat ja viemärit) elävät pokémonit kolme kertaa tavallista pokepalloa todennäköisemmin." Hymyilin ja nojauduin sohvan selkänojaa vasten. Tämäkin pallo kuulosti ihan hyödylliseltä. Olinkin ajatellut etsiä käsiini Pimeys tyypin pokemonin, ja tämä pallo toimisi siinä hommassa kuin unelma. Taittelin pokemonpallo-oppaan taskuuni ja nousin seisomaan. Sain kimppuuni melkein heti jonkun ärsyttävän pojan nulikan.

"Hei anteeksi, mutta etkös sinä ole se sama tyttö, jonka näin professori Archenin labrassa aiemmin tänään?" poika kysyi hieman hymyillen. Katsoin tyyppiä hieman kysyen ja tunnistin hänet sitten samaiseksi pojaksi, joka oli tullut minua professorin aulassa leveästi hymyillen vastaan.

"Taidanpa olla. Oliko sinulla jotain asiaakin?" töksäytin pojalle kylmästi. Olin nähnyt pojan aiemmin ja jutellut hänelle alle minuutin, siltikin inhosin häntä kuin spitaalista. Poika aisti sanoistani, etten ollut juttelu tuulella. Ei sillä, että koskaan olisinkaan halunnut jutella ventovieraille pojan nulikoille. Vaikka poika taisi ymmärtääkin, etten halunnut tehdä häneen sen syvempää tuttavuutta, oli hänen siltikin auottava suurta suutaan.

"Nimeni on Red Fyugon, olen Tangerinen kaupungista. Kuka sinä olet?" poika esitteli itsensä, ja uskaltautui vielä kysymään minun nimeäni. Tuo pikku pirulainen. Mieleni teki heittää häntä haisevilla sukilla ja ties millä, jotta hän lopettaisi tuon ärsyttävän "olen kaikkien paras kaveri" olemuksen. Katsoin poikaa kylmästi, kun hänen nimensä yhtäkkiä kolahti kunnolla korvaani. Hetkinen, sanoiko hän nimekseen Red? Olin kuullut aiemmin labrassa miespuolisen tutkijan ja professorin puhuvan jostain Redistä. Kyseessä taisikin olla siis tämä nuori mies, ei mikään esine.

"Judy" sanoin ja käännyin sitten jatkaakseni matkaani takaisin huoneeseeni. Taas minut keskeytettiin.

"Hieno nimi. Tuota... Haluaisitko otella kanssani?" Red sanoi. Pysähdyin ja käännyin katsomaan poikaa. Hän raapi maantien ruskeita, lyhyitä hiuksiaan ja näytti hieman vaivaantuneelta. Ihan kuin teini pyytämässä ihastustaan ensi treffeille. Ja oliko tuolla täitä, vai miksi hän päätään raapi? Huokaisin ja pudistin hieman päätäni. En tosiaankaan ottelisi häntä vastaan. Ei sillä, että olisin pelännyt häviötä. En vain halunnut ensimmäisen otteluni olevan jotain noloa vastaan.

"Sori, ulkona on sen verran kylmä, ettei siellä viitsi otella. Ja minulla on nyt vähän muutakin tekemistä, kuin otella sinua vastaan" sanoin hieman tylysti Redille. Tämä näytti hieman harmistuvan, mutta tyytyi sitten vain kohauttamaan olkapäitään. Kumma vekara. No, eihän ainakaan mikään itkupilli ollut. Onneksi. Olisin hävennyt silmät päästäni, jos Red olisi alkanut itkien vaatia minua ottelemaan kanssaan.

"Joskus toiste sitten?" poika kysäisi. Tyydyin vain kohauttamaan olkapäitäni.

"Ehkä" jos vain joskus vielä näemme toisemme. Lähdin kohti käytävää, Redin jäädessä aulaan etsimään seuraavaa uhriaan. Voi poika raukkaa, kuka haluaisi omistaa nimenään värin, tuumailin astellessani takaisin huoneelleni.

Suljin oven perässäni ja astelin huoneen puolelle. Vapautin Momon pokemonpallosta toiselle sängylle. Momo katsoi minua hieman tympääntyneenä. Olin ottanut Momon pokemonpalloon siksi aikaa kun olin käynyt kyselemässä hoitaja Joylta pokemonpallojen oppaasta. Momo olisi tietenkin halunnut olla vapaana tutkimassa paikkoja. Pelkäsin kuitenkin, että se aiheuttaisi vahinkoa, karkaisi tai varastaisi jotain sillä aikaa, kun minä keskityin oppaaseen. Joten, apinan mokoma oli saanut luvan pysyä pallossaan. Istahdin sängylle apinan viereen ja huokaisin. Minulla tuntui olevan ainakin miljoona asiaa, joita minun piti tehdä. Mutta aivoni olivat muussaantuneet, eikä ajatukseni kulkenut enää kunnolla. Jouduin siis tyytymään vanhaan kunnon ajatuksen revintään, jonka olin nuorempana opetellut.

"No niin... Mistäs minä nyt aloittaisin..." mutisin ja nojauduin hieman taaksepäin, pitäen käsiäni selkäni takana sängyllä. Momo katsoi minua hieman kysyvästi. Se kai luuli, että puhuin sille. Tosiasiassa puhuin itsekseni. Olin aikaisemmin kotona tavannut puhua itsekseni aika usein. Suljin silmäni ja aloitin miettimällä, mitä tekisin aiemmin päivällä kirjoittamani paperin kanssa. Siinä olleet tiedot olivat Raketti Ryhmässä jo osittain tiedossa, mutta näiden tietojen avulla voitaisiin päästä eteenpäin... Labraakin pitäisi vakoilla, mutta minun ei sitä hommaa ehkä kannattaisi tehdä. Vakoilustakin pitäisi siis ilmoittaa eteenpäin. Mutta kenelle minä ilmoittaisin? Rinmalla oli liikaa töitä, Borsalino käskisi soittaa Rinmalle, James voisi ehkä hoitaa asiaa... Huokaisin ja avasin silmäni. Päätin siirtää asian miettimisen myöhemmäksi. Käänsin katseeni Momoon joka katsoi minua tympääntyneenä. Seuraavana olisi tuon apinan vuoro.

"Kuules, minä tässä mietin sitä, mitä professori Archer sanoi aiemmin tänään labrassa. Siis sitä, että on sinun kohtalosi lähteä jonkun kouluttajan mukaan. Onko se oikeasti asia, jota haluat? Olla kouluttajan kanssa, josta et välttämättä edes pidä? Kulkea kouluttajan kanssa, vaikka voisit olla vapaa?" puhuin ja jäin sitten tarkastelemaan Momon reaktiota. Momo hämmentyi siitä, mitä sanoin. Se raapi hieman päätään, miettien kai, mitä se oikeasti halusi. Lopulta Momon katse kohosi minuun ja kun katseemme kohtasivat, pieni hymy kohosi kasvoilleni. Momon ilme oli hieman surullinen.

"Jos haluat takaisin vapauteen, voin kyllä vapauttaa sinut. Kunhan saamme ensin hommattua minulle jonkin toisen pokemonin" sanoin ja käänsin katseeni sitten pois Momosta. Hiljaa mielessäni mietin jo seuraavaa pokemonia, jonka itselleni hankkisin. Seuraavana listassa olikin sitten raha. Joutuisin varmaan tosissanikin käydä ryöstämässä sen kaupan tai jonkin muun pikku putiikin. Tarvitsisin kuitenkin ruokaa, ja jotain muuta pikku sälää. Töitä minun oli vielä turha odottaa pariin viikkoon ja niitä oli turha edes kinuta.

Puolen tunnin kuluttua olin saanut loputkin asiat setvittyä ja ajatukseni kulki taas kutakuinkin normaalisti. Ainakin toistaiseksi. Nousin ylös ja kaivoin olkalaukun taskusta handfreetä muistuttavan laitteen. Olin lopulta päättänyt soittaa Borsalinolle ja tuppuuttaa häntä hoitamaan labra-asiaa eteenpäin. Ja tämä asia oli paras hoitaa heti, eikä hetken päästä. Momo makoili sängyllä, tylsistyneenä.

"Mennään pihalle keksimään jotain tekemistä, kunhan olen saanut tämän hoidettua. Sopiiko?" sanoin Momolle, joka pompahti istumaan. Se nyökkäili tyytyväisenä ja alkoi kietoa kaulahuivia kaulansa ympäri. Hymyilin ja laitoin handsfreen oikealle korvalleni. Painoin laitteen käyntiin, jolloin siitä lähti "teknologinen linssi" oikean silmäni eteen. Silmäni avulla valitsin Borsalinon numeron ja manuaalisesti valitsin soiton. Teknologia tänä päivänä...

"Judy? Mikä hätänä?" tuttu miehen ääni kysyi. Hymähdin ja istahdin takaisin sängylle.

"Borsalino... Minulla olisi eräs pyyntö. Taisin löytää labran pojille jotain hyödyllistä" sanoin, hymyillen ivallisesti. Momo katsoi minua hieman säikähtäneenä. Se oli varmaan säikähtänyt ilmettäni - ja sanojani. Tosiaan. Sehän ei ollut ollut paikalla, kun olin kirjoittanut muistiinpanoja siitä raportista. Katsahdin Momoa ja muodostin huulilleni sanat "Ei hätää, ei tämä ole vakavaa". Momo näytti hieman rentoutuvan, mutta oli kuitenkin edelleen varautuneen oloinen. Toivottavasti se oli ymmärtänyt, mitä olin sille yrittänyt sanoa. 

"Hmm... En yhtään ihmettele sinusta, neitiseni. No, antaa kuulua. Katsotaan, mitä voin asialle tehdä" Borsalino sanoi. Hymyilin ja käänsin päätäni pois päin Momosta. Borsalino... Häneen tosiaan saattoi luottaa. Kerroin hänelle pokemonlabrasssa lukemastani raportista ja tekemistäni muistiinpanoista. Kerroin, että halusin jonkun kokeneemman agentin pitämään labraa silmällä ja hankkimaan professori Archerin tutkimuksista lisää tietoa. Jonkun täytyi myös tutkia labraa sisältä käsin ja hankkia käsiinsä kaikki mahdollinen tieto professorin käyttämistä koneista ja pokemoneista. Olisin tietenkin itse voinut hoitaa työn, mutta halusin kuitenkin pelata varman päälle. Varkaan taitoni eivät olleet kuitenkaan vielä niin kehittyneet.

"Jos saamme kaiken tämän käsiimme, labran pojille on tulossa pienoinen palkankorotus" sanoin vielä selitykseni lopussa. Kuulin Borsalinon mietteliään huokauksen. Kaikkia Raketti Ryhmän toimintaa edistäviä asioita ei ehditty suorittaa, koska agentit olivat jo tarpeeksi kiireellisiä. Mutta kuitenkin minun oli ilmoitettava asiasta päämajaan. Kaikki pienikin saattoi olla hyödyksi. Ja jos siihen ei pystytty käymään käsiksi nyt, niin asia siirrettiin kiireellisyyden mukaan myöhemmäksi. Tai purettiin, eli asialle ei tehtäisi mitään.

"Yritän katsoa, saisinko lähetettyä jonkun sinne jo tämän päivän aikana. Joka tapauksessa joku soittaa sinulle tämän illan aikana, joten pidä handsfree mukanasi. Ymmärretty?" Borsalino sanoi tuttuun tiukahkoon sävyyn. Tämä oli musiikkia korvilleni. Ajatuksiani kuultiin ja niitä lykättiin kiireellisten joukkoon.

"Hieno homma, kiitos. Ollaan yhteyksissä" sanoin ja lopetin sitten puhelun Borsalinon kanssa. Sammutin handsfreen, jättäen sen kuitenkin korvaani. Harvoin uusien työntekijöiden ideoita kuultiin tällä tavoin ja pistettiin kiireellisten joukkoon. Raketti Ryhmässä oli vähän kunnon agentteja, suhteutettuna kiireellisiin tehtäviin. Ja kiireellisiä tehtäviä oli oman käsitykseni mukaan melko paljon. 

"Kaikki, mikä on Raketti Ryhmälle hyödyksi, on kiireellistä" tutut sanat kaikuivat päässäni. Nousin seisomaan ja katsoin Momoa hieman hymyillen.

"No, lähdetäänkö?" kysyin Momolta. Apina nyökkäsi, irvistäen iloisesti. Tai hymyillen iloisesti. Sen hymy nousi korvasta korvaan, näyttäen kaikki sen terävät, valkoiset hampaat. Hymy kohosi automaattisesti kasvoilleni. Samalla tavalla, kuin rapsuttaessani isän Persianta. Käännyin eteistä kohden ja tunsin sydämessäni pienen piston. Puin toppatakin ylleni, vedin pipon päähäni, kiedoin kaulahuivin kaulaani ja varmistin, että lapaset ja huoneen avaimet olivat takin taskussa. Ja kertaakaan en tänä aikana kyennyt katsomaan Momon päälle. Mikä oli tämä outo tunne sisälläni?

Käveleskelin pihalla, pimeyden jo laskeuduttua maille. Olin sopinut Momon kanssa mahdollisesta pokemon ottelusta. Momolla kun tuntui energiaa riittäneen kokonaiselle divisioonalle. Mutta, näillä näkymin ottelu jäisi vain pelkäksi haaveeksi. En ollut törmännyt yhteenkään pokemonkouluttajaan, ja kaikki villit pokemonitkin olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Hymähdin pettyneenä ja potkiskelin lunta kenkieni kärjillä. Nyt olisin voinut otella ketä tahansa vastaan - paitsi jotain noloa "coolia" pikkupoika Andrewia kera coolin Rattatansa vastaan.

"Missä kaikki oikein ovat?" murahdin ja katselin ympärilleni. Kylä tuntui hiljentyneen, kaupat ja kadut olivat hiljentyneet. Talojen ikkunoitakin piettivät pimennysverhot. Kamalan autio ja pelottava kylä. Momo murahti myös pettyneenä. Sekin oli kaivannut pientä toimintaa tähän iltaan. Pysähdyin ja huokaisin. Noh, ei sitten. Katselin ympärilleni, ja totesin päätyneeni professorin labran ja puiston väliin. Olin kierrellyt ympäri kylää ja olin lopulta päätynyt tänne, kumma kyllä. Astelin puistoon ja katselin ympärilleni. Viimeksi olin ollut niin tohkeissani kulkiessani tämän puiston läpi, etten ollut pahemmin kiinnittänyt huomiota ympäristööni. Puisto oli talvellakin erittäin kaunis. Puut ja pensaat hohtivat valkoisina, tosin näin illalla kaikki näytti jo hieman tummemmalta. Pysähdyin keskelle puistoa ja katselin ympärilleni. Viimeksi, kun olin poikennut puiston läpi, täällä oli ollut jos jonkinlaisia jää tyypin pokemoneja. Nyt puisto oli kuitenkin autio. Minne kummaan kaikki olivat kadonneet...?

"Judy, mitä sinä siinä seisoskelet?" kuulin tutun äänen takaani. Käännyin hieman ja näin professori Archerin. Naisella oli harmaa toppatakki, musta pipo ja mustat nahkahansikkaat yllään, ja erittäin painavan näköinen toimistolaukku mukanaan.

"Etsiskelen ottelua varten vastustajaa. Kaikki ovat kuitenkin kadonneet, kuin maa olisi heidät niellyt" sanoin ja nostin katseeni sitten taivaalle. Professori taisi hymähti ja hän tuli sitten viereeni seisomaan. Hän katsahti Momoa ja hymyili hieman. Huivi tämän kaulalla taisi saada hymyn kohoamaan professorin kasvoille.

"Kaikki luonnossa elävät pokemonit suojautuvat pimeyden tullen. Huhutaan, että Kyurem vie pimeyden tullen kaikki pahat lapset ja pokemonit mukanaan ja syö heidät suihinsa. Ihmiset täällä Aurora Townissa uskovat edelleen myytteihin" professori Archer sanoi ja katseli muualle. Ahaa... Jonkin myytin vuoksi en siis löytänyt yhtäkään vastustajaa. Olin joskus pienenä kuullut samaisesta myytistä, mutta nykyään pidin sitä vain pelotteluna pahoille lapsille. No, en kai voisi muuta kuin palata takaisin Pokemon Centerille. Huomenna löytäisin varmaan taas uusia vastustajia tämänkin illan edestä. Ainakin toivon mukaan.

"Haluaisitko tulla teelle luokseni? Tai kaakaolle? Haluaisin vielä jutella kanssasi eräästä asiasta" professori sanoi. Katselin naista hieman kysyvänä. Hän näytti vähän liiankin vakavalta pyydettyään jotakuta luokseen teelle. Kyseessä ei tainnut olla mikään tee-hetki, jossa kysyttäisiin kuulumisia ja tulevaisuuden suunnitelmia.

"Sopiihan se" sanoin kohteliaisuuttani.

Istuin keittiön pöydän ääressä, edessäni suuri mukillinen lämmintä kaakaota. Professori asteli toiselle puolelle pöytää ja istahti minua vastapäätä. Hänellä oli kerman valkoinen villapaita, harmaat collegehousut ja kirjavat "mummon" villasukat yllään. Kodissaan hän näytti normaalilta ihmiseltä, ilman mitään kiireitä tai huolia. Momo istui vieressäni penkillä ja lipitti tyytyväisenä marjoista tehtyä mehua. Professori katsoi Momoa hieman hymyillen, kunnes hän sitten käänsi katseensa minuun.

"Toivoinkin oikeastaan vielä törmääväni sinuun. Haluaisin jutella kanssasi Momosta" Archer sanoi hieman vakavalla äänellä. Katsoin professoria kysyvänä. Osa minusta taisi tietää, mistä professori halusi puhua. Ja kuitenkin se tuli yllätyksenä, kun nainen suunsa avasi.

"Aipomilla on ollut tapana varastella ihmisiltä tavaraa ja ruokaa. Pääosin varastelu on tapahtunut labrassa käyviltä ihmisiltä ja labran työntekijöiltä. Minun olisi pitänyt jo aiemmin tänään varoittaa asiasta, mutta taisin vain toivoa Aipomin parantavan tapansa saatuaan kouluttajan" professori sanoi ja katsoi minua suoraan silmiin. Hänen katseensa oli hieman häiritsevä, joten laskin omani kaakao-mukiin. Mutristin huuliani ja mieleni teki tuhahtaa. Olisi toisaalta ollut mukava kuulla Momon "erikoisesta" tavasta aikaisemmin, mutta turhaan sitä nyt enää voivoteltiin. Mieleeni tuli taas ne kolme varastettua pokemonpalloa. Vilkaisin nopeasti Momoa. Pikkuinen näytti kovin surulliselta, ikään kuin se olisi odottanut jonkun lyövän sitä rankaisuna pahoista teoista. Kohotin katseeni takaisin professori Archeriin.

"Ai, ei Momo ainakaan tähän mennessä ole mitään varastanut. Tai tehnyt muutenkaan mitään pahaa. Vähän erimielisyyksiä meillä on ollut, mutta ei mitään vakavaa" päätin lopulta sanoa. Parempi vain olla mainitsematta, että tiesin jo Momon varastamisesta. Katsoin Archeria, joka näytti vähän liiankin helpottuneelta.

"Ah, no hyvä sitten. Uskoisin, että Momon käytökselle on yksi ja ainut syy. Katsos, Momon vanhemmat kuolivat maastopalossa vuosi takaperin. Momo löydettiin kahden palaneen Ambipomonin vierestä itkemästä. Minä olin yksi niistä, jotka löysivät Momon. Päätin ottaa Momon labraani hoidettavaksi ja luovuttaa sen myöhemmin kouluttajalle. Momosta kehkeytyi kuitenkin pieni muotoinen ongelma tapaus. Se varasteli monelta kouluttajan alulta tavaraa, ja aiheutti muutenkin ongelmia. Uskon, että Momo yritti varastelulla ja ongelmien aiheuttamisella purkaa turhautumistaan. Siksi onkin melkoinen ihme, ettei se ole sinun seurassasi tehnyt pahojaan. Taisin tehdä oikean valinnan, kun annoin Momon sinulle, Judy" Archer sanoi ja pyöritteli etusormeaan mukin reunalla. Mitä tuohonkin nyt sanoisi? Hymyilin hieman ja laskin katseeni Momoon, joka katsoi yhä minua itkuisilla silmillä. Laskin käteni Momon pään päälle ja aloin rapsuttaa sitä. Pieni hymy kohosikin apinan kasvoille, ja yksi kyynel lähti valumaan sen silmäkulmasta. Rintakehässäni tuntui vyöryneen lisää kiviä kuultuani Momon palaneista vanhemmista. Ja kuitenkaan en kyennyt sanomaan mitään. Ehkä niin olikin paras.

Olin pimeässä huoneessani Pokemon Centerissä. Istuin sängyllä, jalat ristissä ja Momo tiukasti sylissäni. Olin professorin luota lähdettyäni puoltanut päätökseni ja päättänyt pitää Momon ensimmäisenä pokemoninani. Pokemon Centerin huoneessa olin puhunut sydämeni puhtaaksi Momolle ja olimme lopulta vain päätyneet halaamaan toisiamme. Me kaksi ymmärtäisimme toisiamme paremmin kuin kukaan muu. Emme tulleet vielä toimeen kunnolla, en edelleenkään piitannut apinasta tai normaali-tyypin pokemoneista, halusin edelleen cooleja ja minua kiehtovia pokemoneja... Mutta jokin oli vain saanut minut pitämään tämän pienen kiusankappaleen, enkä varmaan koskaan tulisi tietämään, miksi.

"En halua luopua sinusta, Momo. Olet minulle tärkeämpi kuin kukaan muu" kuiskasin Momolle.

Luku 3 - Rakkaudesta se hevonenkin potkii

En kuulu siihen ihmiskuntaan, joka ärsyytyy kovin helposti. Tämä päivä oli kuitenkin yksi niistä harvoista, jolloin eräs nuori mies oli saada minut repimään pelipöksyni - kuvainnollisesti.

Olin Momon ja professori Archerin kanssa Blizzard Caféssa aamupalalla. Professori oli pyytänyt meitä tänne aamupalalle ja luvannut vielä maksaakin. No, mikäs siinä. Eihän minulla rahaa kamalasti ollut, joten hyväksyin professorin tarjouksen hyvillä mielin.

Istuin pehmustetulla penkillä, Momo vieressäni erillisellä penkille asetetulla korokkeella, ja professori istui minua vastapäätä. Kahvilassa oli sinä aamuna aamupala-buffet, mistä olin erittäin kiitollinen. Pokemoneillekin oli valmistettu kunnon aamupalat.

"Keskiviikko-, torstai- ja viikonloppu-aamuisin täällä on aina aamupala-buffet. Moni työssä käyvä käy mielellään täällä aamupalalla" professori kertoi hymyillen.

"Mukavaa, että tälläisiä on. Se helpottaa myös kouluttajia - siis jos heillä on vain rahaa" totesin lopun hieman närkästyneenä. Professori naurahti ja hörppäsi sitten kahviaan. Olin ottanut kaurapuuroa, keitetyn Pidgeyn munan, leipää ja ne ahdettua mahaani olin vielä käynyt hakemassa kaksi Pidgeyn munaa, nakkeja, pekonia ja pannukakkuja.

Momo ahtoi sisäänsä mansikkaleivosta, jonka se oli väkisinkin halunnut jälkiruoaksi. Minäkin olisin mielelläni ottanut jotain, mutta olin syönyt jo kuin hevonen. Vaikka toisaalta, Momokin oli vetänyt ruokaa napaansa, mikä sai minut ihmettelemään hieman, mihin kaikki se ruoka oikein mahtuu.

"Raha on tosiaan iso ongelma monella kouluttajalla" professori sanoi ja risti kätensä rintojensa alle. "Siksi monet hankkivatkin itselleen jonkin ammatin. Melkein kaikki ovat joko kouluttajia tai koordinaattoreja, mutta salilta tai kisoista saatu raha ei kata kouluttajan elämää kovin pitkäksi aikaa. Joten, he ottavat itselleen jonkin lisä-ammatin. Minulla on esimerkiksi monta tiedemies-apulaista maailmalla. Ja moni kasvattaja on myös minun alaisuudessani. He ovat aivan tavallisia kouluttajia, jotka tutkivat pokemoneita, kasvattavat tietynlaisia pokemoneja aloituspokemoneiksi tai muuta sellaista. Työstään he saavat aina jonkin verran rahaa" professori kertoi ja katsoi minua tuikkivin silmin. Vai että lisä-ammatti? No, minullahan oli jo töitä, mutta professorin ei tarvitsisi asiasta tietää mitään.

"Hmmm.... Salien haastaminen voisi kyllä olla se meidän juttu, eikö Momo?" totesin ja käänsin sitten katseeni Momoon. Tämä nyökkäsi hyväksyvästi. Otteleminen sopisi meille paremmin kuin kisoissa esiintyminen. Hienosteleminen tälläisissä asioissa ei ollut oikein minun juttuni, luotin mielummin raakaan voimaan ja hikeen. Katsoin professoria ja tunsin oloni saman tien hieman epämukavaksi. Professorin katse oli tutkiva, jopa hieman kylmä. Sisäiset hälytyskellot alkoivat soida ja olin heti varuillani. Katsoin professoria kysyvästi.

"Harmi, olisin mielummin lähettänyt sinut koordinaattoriksi. Olisin samalla voinut tarjota sinulle kasvattajan työtä" professori sanoi lopulta. Rentouduin hieman, ja hieroin automaattisesti takaraivoani. Olin tähän mennessä ollut täysin päinvastainen melkein kaikelle sille, mitä professori minusta ajatteli.

"Näh, en ole oikein esiintyjä-tyyppiä ja... Championin hommat kiinnostavat enemmän, kuin maailmalla kiertävät super-koordinaattorin työt. Enkä taida haluta bikini-kuvaani Miss Floridan kansikuvaan" sanoin ja naurahdin vielä lopuksi. Miss Florida on Soidan suosituin muotilehti, joka meni myös juorulehdestä. Professori huokaisi ja pieni hymy kohosi hänen huulilleen.

"Ah, anteeksi. Sinun matkasihan tämä kuitenkin on. Saanko kysyä sinulta kuitenkin yhtä palvelusta?" professori pyysi. Katsoin naista kummastuneena. Häneltä ei ehdotukset loppuneet. Ehkä minun ei olisikaan pitänyt ottaa rahattomuutta puheeksi.

"Riippuu vähän, minkälaisesta palveluksesta on kyse" totesin ja raavin leukaani. Professori kääntyi salkkunsa puoleen, otti sieltä pinon papereita ja laski ne eteeni. Noukin paperit käteeni ja lukaisin ne läpi.

"Mega muotoonsa kehittyvä pokemon palautuu takaisin edelliseen muotoon jonkin ajan jälkeen. Muodossa pysymisen mahdollisuutta ei ole -> otetaan tutkittavaksi, kun mega evoluutiosta saadan lisää tietoa."

"Mega evoluutioon pystyy vain muutama pokemon"

"Miten pokemon kehittyy mega muotoonsa?" Kurtistin kulmiani. Olin joskus kuullut ennenkin tästä mega muodosta. Kyseessä oli erittäin harvinainen pokemonin kehittyminen, johon ei tosiaankaan pystynyt kuin muutama pokemon. Tiedossa ei tosin ollut kuin viisi pokemonia, jotka siihen pystyivät ja nämäkin kyseenalaistettiin monilla eri tahoilla. Ojensin papereita takaisin professorille.

"Minkälaisesta palveluksesta olisi kyse?" tiedustelin, aidosti kiinnostuneena. Professori laittoi paperit takaisin salkkuunsa ja katsoi sitten Momoa hetken aikaa. Käänsin itsekin katseeni Momoon. Momo näytti hieman vaivaantuneelta, kun sitä tuijotettiin kuin koekaniinia. Silmäkulmani alkoi hieman nykiä. Käännyin tuijottamaan hieman vihaisesti professoria.

"Älä huoli, en aio käyttää Momoa kokeisiin. Pyyntöni on, että tutkisit tätä evoluution muotoa ja jos löydät tai saat jotain selville, raportoisit siitä minulle" professori sanoi. Huokaisin hieman ja kurtistin sitten kulmiani. Voisin tietenkin suostua - voisin samalla raportoida päämajaan samoista tiedoista. Tai voisin tiedottaa professorille vain murto-osan ja päämajalle loput. Tässä olisi kuitenkin riskinsä. Professori voisi olla minuun yhteydessä juuri huonoimpaan aikaan ja jäisin rötöksistäni kiinni. Katsahdin Momoa, joka tyytyi vain kohottomaan olkapäitään. Raketti Ryhmässä tutkittiin myös mega evoluutiota, joten omista pikku tutkimuksistani ei välttämättä olisi mitään hyötyä tiedemiehille.

"Ainut pohja tälle kehitysmuodolle ovat ne niukat tiedot, jotka papereistasi luin. Miten odotat minun jatkavan tästä?" kysyin professorilta. Professori kaivoi esiin kartan ja asetti sen pöydälle eteemme.

"Tässä kaupungissa elää eläkkeelle jäänyt professori toiselta alueelta" professori sanoi ja asetti sormensa kanjonin keskellä olleen kylän päälle. "Hänen pojanpoikansa tutkii myös mega evoluutiota. Näin aluksi voisit mennä tapaamaan professoria. Kysele vain Oak nimistä vanhaa miestä, niin ihmiset osaavat ohjata sinut oikean miehen luo" professori kertoi. Vetäisin karttaa lähemmäksi itseäni ja tutkailin sitä. Soidan läpi pohjoisesta lounaaseen kulki suuri vuoristo. Vuoristo peitti suurimman osan pohjoisesta Soidan osasta, jonne tämän vuoksi oltiin sijoitettu myös Pokemon League alueen haastavuuden vuoksi. Vuoristo teki keskelle Soidan aluetta kanjonin, jonne joku älykkö oli keksinyt rakentaa kylän. Kanjonissa oli kuitenkin vaarallista otella, jonka vuoksi ottelut oltiinkin lailla kielletty kylässä ja sen lähiympäristössä.

"Hyvä on, katson mitä saan selville. En mene kuitenkaan lupaamaan, että pääsisin puusta pitkälle" sanoin lopulta. Tein tämän loppujen lopuksi vain itseni vuoksi. Voisin jakaa hyvin niukalti tietoa muille, sikäli mikäli löytäiin edes mitään. Professori hymyili leveästi ja nyökkäsi kiitokseksi.

"Anteeksi, kun häiritsen. Neiti, eräs asiakas pyysi tuomaan nämä sinulle" viereemme ilmestynyt miespuolinen tarjoilija sanoi. Kohotimme katseemme mieheen, joka laski eteeni tarjottimelta suklaakakun palan, kahvin ja lapun. Mies poistui tarjoilemaan muita asiakkaita melko nopeasti. Professori hymähti ja nousi sitten ylös.

"Suo anteeksi, minun on nyt kiirehdittävä töihin. Tänän tulee taas muutama kouluttajan alku hakemaan pokemonejaan ja lisäksi yksi koordinaattori lupasi tuoda neljä vastasyntynyttä Eeveetä aloituspokemoneiksi" professori höpötti iloisella äänellä. Hymyilin kuvitellessani neljä pientä pentua temmeltämässä ympäri labraa.

"Kiitos vielä aamupalasta" sanoin, Momon nyökytellessä vieressäni varsin tyytyväisenä. Professori heilautti meille kättään ja lähti sitten ulos kahvilasta. Huokaisin syvään ja käännyin sitten katsomaan Momoa, joka ahnehti katseellaan suklaakakkuani.

"Ole ystävällinen" totesin työntäessäni lautasta tätä kohden. Enemmän kuin tyytyväisenä Momo alkoi napostella kakkua poskeensa. Hymähdin ja hörppäsin uutta kahvia, samalla tiiraillen taitettua, pientä lappua. Noukin lapun käteeni ja avasin sen.

"Harmi, etten ehtinyt tarjota sinulle aamupalaa. Tässä sinulle kuitenkin jotain hyvää" Käännyin tiirailemaan kahvilaa. Yksi vanhempi pariskunta, yksi eläkeikäinen mies, muutama nuoripariskunta ja yksi äiti lapsensa kanssa. Kukaan heistä ei tiiraillut minun suuntaani, eikä muutenkaan vaikuttanut sellaiselta, joka haluaisi tarjota minulle aamupalaa tai lähettää kaloripommeja. Ryttäsin paperin paidan taskuun. Lapun lähettäjä oli siis lähtenyt jo. Momo röyhtäisi ja taputteli vatsaansa.

"Täynnä?"kysyin ja hymyilin hieman apinalle, joka nyökytteli tyytyväisenä.

"Hyvä, koska muuta ruokaa tänään ei sitten saadakaan" sanoin muka muina miehinä. Momo näytti kauhistuneelta, mutta pian se kuitenkin tajusi minun pilailleen. Irvistin apinalle ja sain tämän suuuttumaan. Momo näytti siltä, kuin se olisi halunnut lyödä minua, joten laitoin käteni sen otsalle.

"Rauhoitu nyt, vitshinä se vain oli" sanoin. Pidin kättäni yhä Momon lämpöisellä otsalla ja kurtistin otsaani. Momolla oli vähän liiankin lämmin otsa. Sekunnissa olin napannut Momon pokemonpallon taskusta ja saanut kummastuneen katseen pokemonilta.

"Sori kaveri, mutta minun täytyy viedä sinut tutkituttavaksi hoitaja Joylle. Ruumiinlämpösi on kohonnut" selitin Momolle. Otin Momon takaisin pokemonpalloon, pomppasin ylös penkiltä, heitin takin, pipon ja lapaset ylleni ja nappasin olkalaukkuni vielä mukaan, ennenkö kiirehdin takaisin Pokemon Centterille.

Istuin sohvilla, huolestuneen näköisenä. Hoitaja Joy oli todennut saman kuin minä, Momon ruumiinlämpö oli kohonnut. Hoitaja oli luvannut ottaa Momon tarkkailuun joksikin aikaa, selvittääkseen mikä tätä vaivasi.

Viereisellä sohvalla istui suurin piirtein minun ikäiseni tyttö, lukien Pokemonien Tieto&Taito-lehteä. Hänellä oli vaaleat, letillä olleet hiukset, turkoosi collegepaita, mustat collegehousut ja mustat talvikengät yllään. Pohdin, oliko tyttökin kouluttaja, mutten pahemmin viitsinyt ruveta asiasta kyselemään. Muutaman minuutin oli hiljaista, kunnes tyttö avasi suunsa.

"Tiesitkö, että kahvilan työntekijä ja yksi professorin assistentti ovat kehittäneet aineen, jolla pokemon voi vaihtaa tyyppiään?" tyttö kysyi, ilmeisestikin minulta. Ketään muuta ei ainakaan ollut lähettyvillä. Enkä tahtonut uskoa, että tyttö olisi hullu tai puhuisi itsekseen. Tai ehkä hänelllä oli kummituspokemon varjoissa piilossa. Tyttö katsahti minua hymyillen. Kohotin toista kulmaani kysyen. Minulle hän siis puhui.

"Ainetta syötetään pokemonille ruoan mukana, jolloin pokemonin tyyppi vaihtuu. Tosin vain tilapäisesti" tytö jatkoi ja luki sitten taas lehteä. Katselin tätä kummastuneena.

"Ai. Enpä ole ennen tuollaisesta kuullut" totesin. Kaikkea ne tiedemiehet keksivät. Tyttö hymähti ja vilkaisi minua. Hetken kuluttua hän laski lehden sohvapöydälle ja kääntyi katsoman minua.

"Eipä siitä kovin moni muukaan ole kuullut. Aine sinällään on harmiton, mutta tapa jolla sitä testataan on laiton" tyttö kertoi. Kulmakarvani pongahtivat melkein hiusrajaan saakka. Tyttö naurahti yllättyneelle reaktiolleni ja jatkoi.

"Assistentti jäi kiinni, ja paljasti poliisille koko suunnitelman. Ei kuulemma halunnut käyttää labran pokemoneiihin mitään "ennalta arvaamattomia aineita". Assistentilla ja kahvilan työntekijällä on poliisin kuulustelut tänään" tyttö sanoi. Tuhahdin ja ristin käteni. Raketti Ryhmä käytti hieman samaa tekniikkaa - tutkimuksia suoritettiin villeihin, ei omiin pokemoneihin, ja ne tehtiin salassa Raketti Ryhmän omissa tiloissa, poissa uteliaiden ihmisten silmiltä. Olin varsin tietoinen, miten pahoin jotkin kokeet vaikuttivat pokemoneihin. Pokemoneille tuli käytös-häiriöitä, kasvoi ylimääräisiä raajoja tai raajan "alkuja", joissain tapauksissa urospuoliset pokemonit olivat alkaneet saada pentuja tai pahimmassa tapauksessa pokemonit kuolivat - usein tosin vasta pitkien, jopa viikkoja kestäneiden kipujen jälkeen. Kestin vielä joten kuten sen, että Raketti Ryhmä teki tälläistä. Kyseessähän oli sentään rikollisliiga. Rikollisilta ei kannattanut odottaa mitään lain puitteissa tehtyä. Mutta että tavallinen maantallaaja ja tiedemies tekivät tällaista salaa. Sitä minun oli vaikea sulattaa.

"Vaikea uskoa, että tiedemis tekisi tuollaista. En edes ymmärrä, miksi kukaan haluaisi vaihtaa pokemoninsa tyyppiä johonkin toiseen" murahdin vihaisena. Tyttö hymyili hajamielisesti ja kohautti olkapäitään.

"Tiedän tunteen, kuomaseni. Ukko oli kuitenkin professorin aviomies" tyttö sanoi. Käänsin katseeni tyttöön, silmät suurina kuin tennispallot. Toivoin totisesti, että hän olisi keksinyt tuon. Mielessäni kävi kuva kiltistä ja rehdistä professorista.

"Professori Archerin mieskö tuollaista teki?! Ukko sietäisi saada kahta kauheamman selkäsaunan...!" ärisin ja puristin nyrkkiäni yhä tiukemmaksi. Rystyseni muuttuivat valkoisemmiksi. Tyttö vakavoitui ja noukki pöydältä Päivän sanomat- lehden, ojentaen sitä minulle.

"Lukaise sivu 18" tyttö totesi. Nappasin lehden tytöltä ja avasin lehden, selaten oikealle sivulle. Suuri kuva mustahiuksisesta, pitkästä, laihasta miehestä ja Blizzard Cafén rakennuksesta koristi lehden toisella sivulla. Lukaisin jutun nopeasti läpi.

Pokemoneja tutkiva Seymour Archer on tunnettu ja arvostettu tutkija ympäri maailmaa. Eilen iltapäivällä koko maailma kuohahti, kun hän jäi kiinni pokemoniin kohdistuvasta, laittomasta tutkinnasta. Archer on kehitellyt vajaat puolitoista vuotta ainetta, joka muuttaisi pokemonien tyyppiä.

"Esimerkiksi ruohotyypin Budew voisi vaihtaa tyyppiään lentotyyppiin. Tietenkään se ei oppisi lentämään, mutta sen sijaan se oppisi yhden lentotyypin iskun" labrasta kerrotaan.

Tapaus alkoi, kun moni pokemon kouluttaja vei pokemoninsa Pokemon Centeriin hoidettavaksi samasta syystä. Pokemon käyttäytyi erikoisesta, siinä tuntui olleen jotain vikaa. Ensiksi epäiltiin ruokamyrkytystä, sillä moni kertoi aterioineensa Blizzard Caféssa. Pokemoneja tutkittiin ja lopulta syykin selvisi; Pokemonien tyyppi oli mystisesti muuttunut. Pokemon hoitaja-liiton edustaja, ylihoitaja Joy kommentoi asiaa seuraavasti;

"En ole koskaan elämäni aikana kokenut tällaista. Tutkittavia pokemoneja oli useita kymmeniä, ja jokaisella todettiin sama 'vaiva'. Tietenkin se herätti hoitajien huolen, ja asiaa vietiin eteenpäin poliisille. Asia olisi voinut eri, jos tutkittavaksi oltaisiin tuota vain muutama pokemon"

Tavoitimme myöhään eilis iltana Blizzard Cafén toimitusjohtajan, herra Simpsonin. Hän pahoittelee tapahtunutta, ja varmistaakin, että kouluttajat saavat halutessaan korvauksia heille ja heidän pokemoneilleen aiheutuneesta vahingosta.

"Oikeudessa toivon mukaan mainitaan myös uhreille, eli pokemoneille, aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Haluan kuitenkin yhtiöni puolesta tarjota kouluttajille korvauksia, sikäli he niin tahtovat. Toivon mukaan tämän kaltaisia tapauksia ei tule enää tulevaisuudessa tapahtumaan" herra Simpson toteaa.

Eilen iltapäivällä Seymour pidätettiin, ja suositun Blizzard Cafén työntekijä antoi itsensä ilmi tuntia myöhemmin. He toimivat yhdessä rikoskumppaneina tässä tapauksessa. Molemmat pidätetyt ovat myöntäneet tekonsa, mikä mitä luultavammin lieventää heidän tuomiotaan. Poliisilta saamiemme tietojen mukaan tänään suoritetaan vielä viimeiset poliisitutkinnat, ennenkö asia viedään oikeudenkäyntiin.

Taitoin lehden ja nakkasin sen takaisin pöydälle. Olin rikollinen, tiesin, että tällaista tapahtui melko paljon, ja siltikin olin sanaton.

Puolen tunnin kuluttua seisoin vastaanottotiskillä, Momo pirteänä olkapäälläni. Hoitaja Joy oli kertonut, että Momon tyyppi oli vaihtunyt tulityyppiin.

"Luulin, että Momolle oli noussut kuume, koska herra oli vetänyt kahvilassa ruokaa kuin liukuhihnalta" sanoin, huokaisten helpotuksesta. Onneksi kyse oli ollut "vain" tyypin vaihdoksesta, ja Momon tyyppi saatu vielä vaihdettua takaisin normaali tyyppiin.

"Näitä tapauksia tulee vieläkin esiin, vaikka Seymour ja se toinen mies ovatkin jo pidätettynä. Toivon mukaan loputkin tässä jutussa mukana olleet saadaan pidätettyä" hoitaja Joy sanoi. Jos mukana siis oli vielä muita ihmisiä. Tyydyin vain nyökkäsin ja rapsutin Momon leukaa.

"Ah, ai niin. Eräs mies jätti tämän lapun sinulle" hoitaja Joy sanoi, ojentaen taitettua lappua minulle. Nyrpistin nenääni ja otin lapun hoitajalta. Katsoin sitä hieman kummastuneena. Taas joku lappu?

"Tuota, keneltäköhän tämä on?" kysäisin. Hoitaja nyökkäsi ohitseni kohti toista sohvaryhmää. Käännyin katsomaan hoitajan osoittamaan suuntaan ja katseeni kiinnittyi vanhaan papparaiseen, joka seisoskeli sohvien lähellä, tuijottaen jotain seinällä roikkunutta maalausta. Käänsin katseeni takaisin hoitajaan ja kiitin häntä, ja heti tämän jälkeen painelin takaisin huoneelle. Hoitaja Joy jäi katsomaan perääni hieman hämmentyneenä. Hetken kuluttua hän käänsi katseensa takaisin sohville päin ja kohautti olkapäitään.

Huoneella potkaisin kengät naulakon eteen ja laitoin takin roikkumaan naulasta. Momo hyppelehti tyytyväisenä huoneen puolelle ja hypähti sängylle. Koko sen lyhyen matkan aulasta huoneen ovelle mokoma oli irvistellyt ja hihitellyt itsekseen. Murahdin, ja päätin antaa asian olla.

"Meillä oli varmaan vähän huonoa onnea kahvilassa" totesin istuttuani apinan viereen sängylle. Momo pyöräytti silmiään ja katseli sitten lappua erittäin kiinnostuneena, jonka tongin paidan taskusta. Inhosin lappuja, varsinkin niiden lähettäjiä. Varsinkin, kun en tuntenut heitä. Vaikka nyt kyllä tiesin periaatteessa, keneltä tämä lappu oli. Lukaisin lapun ja tuhahdin.

"Pirun papparainen, mistä se tietää, mitä minä elämälläni teen" mutisin ja nakkasin paperin roskiin. Momo katsoi minua kysyvänä. Katsahdin pokemonia ja hymähdin. Heilautin itseni sängylle makaamaan ja sain pokemonin pian mahani päälle istumaan. Katselin Momoa ja silitin tämän päätä.

"Ukon mielestä minun pitäisi ruveta malliksi. Olen kuulemma niin nätin näköinen" sanoin. Momo katsoi minua pari sekunttia kysyvästi, kunnes sen kasvoilla kohosi korvasta korvaan yltävä irvistys. Mukavahan sitä oli kuulla, että on nätti ja sellaista. En kuitenkaan olisi halunnut kuulla tuota joltain vanhalta paapalta, varsinkin kun kirjoituksen sävy oli ollut hieman pervohko.

Suljin silmäni ja huokaisin. Yksikään agentti ei ollut ottanut yhteyttä minuun. En tietenkään voinut olettaa heidän soittavan minulle sen sileän tien, mutten voinut toisaalta oleilla tässä kylässä ikuisuuksiakaan. Hoitaja Joy ja moni muu alkoi jo hieman ihmetellä, kun oleilin vieläkin Pokemon Centerin huoneessa. En voinut vedota edes huonoon säähän - koko viikoksi oltiin luvattu poutaista säätä, edes pakkanen ei laskenut liian kylmäksi. Olin vain todennut ihmisille, että halusin tehdä vähän lähempää tuttavuutta pokemonini kanssa, ennenkö lähtisin yksinäni vaaralliselle matkalleni. Ja ihmiset ymmärsivät, mitä tarkoitin. Kaupunkien ulkopuolella oli villejä, nälkäisiä lihaa syöviä pokemoneja, jotka saattoivat teurastaa ihmisiä ja näiden heikkoja pokemoneja ja pistellä nämä poskeensa. Tällaisia surullisia uutisia kuuli aina silloin tällöin.

Ovelta kuului napakka koputus, mikä sai minut palaamaan takaisin todellisuuteen. Momo tuntui myös havatuvan todellisuuteen unten rajamailta. Nousin istumaan, napaten apinan käsivarrellani kiinni ja painaen pikkuisen itseäni vasten.

"Kuka kumma....." mutisin, päästäessäni Momon pois sylistäni. Toivoin hartaasti, ettei se papparaine ollut tullut kutsumaan minua treffeile tai muuten vaan häiritsemään minua. Ponkaisin ylös sängyltä ja suuntasin ovelle, kuullen samalla uuden, napakan koputuksen.

"Tullaan, tullaan!" sanoin hieman kovempaa. Vanhemmilla ihmisillähän saatoi olla hieman huonompi kuulo. Seisahduin oven eteen ja vedin syvään henkeä, ennenkö avasin oven. Silmäni laajenivat hieman ja toinen kulmani kohosi. Edessäni seissyt henkilö hymähti ja ojensi minulle kirjeen ja kahtia taitetun pienen lapun.

"Sinä...." murahdin ja otin kirjeen ja lapun häiriköltä. Kuulin naurahduksen katsoessani kirjekuoren päällä lukenutta tekstiä. Kirjoitus oli kaunista, tarkasti ja huolella tehtyä. Ja jälleen, uusi lappu. Kohotin katseeni mulkoillakseni edessäni seissyttä miestä, mutta huomasinkin tujittavani vastapäisen huoneen ovea. Hieman hämilläni katselin käytävälle, ennenkö lopulta peruutin huoneeseen sulkien oven perässäni. Varsin kumma heppu. Kävelin takaisin huoneen puolelle ja katsahdin Momoa, joka istuskeli edelleen sängyllä. Laskin kirjeen olkalaukkuni päälle ja avasin sitten lapun.

Nähdään Blizzard Caféssa 14.00. Hienoa, treffikutsut. Murahdin ja tungin lapun taskuuni. Minun oli kuitenkin pakko mentävä kahvilaan. Katsahdin seinällä, käytävän yllä ollutta kelloa. 11.50, minulla olisi toisin sanoen aikaa kuin roskaa.

"Ka?" Momo sanoi, katsoen minua kiinnostuneena. Katsoin Momoa hieman kummastuneena. Apinalla tuntui olleen omanlaisensa "kieli". Ei sillä, että olisin ymmärtänyt edes sen Aipom-kieltä.

"Mitä?" kysyin, tosin ajattelin vain haaskaavani aikaa. Joko yrittäisin ymmärtää Momon sanaa puolipäivää, tai sitten en ymmärtäisi ollenkaan. Momo raapi hieman päätään ja kurtisti kulmiaan. Se mietti kuumeisesti jotain, luoja ties mitä, ennenkö sen katse hieman kirkastui.

"Kuka?" Momon suusta kuului tällä kertaa. Katsoin Momoa silmät pyöreinä. En ollut varma, olinko kuullut tai ymmärtänyt väärin. Sana kuullosti kuitenkin aivan selvältä sanalta.

"Yksi tyyppi kävi antamassa tämän lapun, näet hänet kahdelta Blizzard Caféssa" sanoin ja istahdin sitten takaisin sängylle. Katsahdin taas kelloa ja totesin, ettei aika kuluisi millään. Käänsin katseeni Momoon ja napsautin sormiani. Momo räpytteli kummastuneena silmiään, katosen minua hieman epäileväisenä. Pomppasin taas pystyyn ja kävelin eteiseen hakemaan takkiani. Momo tuli perässäni, odottaen minun selittävän, mitä aikoisin tehdä.

Vartin kuluttua seisoin Route 1:n laidalla, Momo olkapäälläni. Tarkastelin ympäristöä hetken, kunnes totesin sen olevan tarpeeksi sopiva treenamiseen. Ihmisiä ja pokemoneja ei ollut mailla eikä halmeilla häiritsemässä meitä ja maasto oli tarpeeksi avaraa ja lumista. Emme ainakaan saisi sytytettyä mitään pahempaa maastopaloa tai poltettua ketään.

Aloin selittää Momolle, mistä oli kyse. Kerroin tälle Pokemon Centterissä näkemästäni tytöstä, joka oli ketonut minulle tyypin vaihdoksista ja professori Archerin miehestä. Lisäksi kerroin Momolle liikkeestä, jonka tämän olisi pitänyt oppia ollessaan sen pienen hetken tuli-tyypin pokemon. Momon kulmat kohoilivat kuin aallot meressä.

"Ja koska meillä on aikaa ja tekemisen puutetta, paras tapa tappaa aikaa on tulla harjoittelemaan. Matsi jonkun kanssa olisi myöskin yksi vaihtoehto, mutta haluan ensin testata hyökkäyksesi ja muutenkin nähdä taitojasi" selitin vielä Momolle, joka nyökkäsi ja hypähti alas olkapäältäni. En haluaisi vaikuttaa/näyttää ensimmäisessä ottelussamme toista kouluttajaa vastaan täys hyypältä, joka ei osaa mitään. Pokemonottelut kun eivät olleet ensikertalaisille lastenleikkiä. Amatööreilläkin oli joskus vaikeuksia muistaa pokemoniensa hyökkäyksiä ja pitää mielessään kaikki "joka kouluttajan perus-faktat".

Kumarruin ottamaan huivin pois Momon kaulasta, ettei se palaisi tulihyökkäystä kokeiltaessa, ja Momon olisi muutenkin hieman helpompi liikkua kun huivi ei olisi tiellä. Jokainen häviää jossain vaiheesa, muistutin itseäni. Jos häviäisimme ottelun, häviäisimme tyylillä. Olisin valmis, tietäisin Momon hyökkäykset ja olisin tutustunut rakkaaseen apinaani tarpeeksi hyvin. Momo venyteeli hieman lihaksiaan ja kääntyi sitten katsomaan minua.

"No, joko olet valmis?" kysäisin. Momo nyökkäisi ja hymyili, tai irvisti oikeastaan. Moni kouluttaja teki sen virheen, että he ottelivat heti viisi minuuttia pokemoninsa saannin jälkeen. Jos oli kokenut kouluttaja, tämä ei tokikaan haittaisi, mutta minun kaltaisillani aloittelijoilla tällainen ei tulisi kuuloonkaan.

"Aloitetaan niistä hyökkäyksistä, mitkä sinä luonnostaan osaat, ja jätetään se tulityypin hyökkäys viimeiseksi. En anna sen pahemmin mitään määräyksiä hyökkäyksiisi, sillä haluan nähdä mitä hyökkäyksiä osaat. Ymmärretty?" totesin Momolle, joka nyökkäsi. Käänsin katseeni Momosta erääseen suureen puuhun, jossa näkyi selvästi erinäisiä naarmuja ja kolhuja. Joku muukin oli ajatellut käyttää puuta jo ennen minua hyvänä harjoittelu kohteena. Astelin puun luo ja kopautin sitä kädelläni.

"Käytä tätä puuta kohteenasi, kun hyökkät. Jopa silloin, kun käytät ei-hyökkääviä iskuja, kuten tail whipiä" sanoin Momolle, joka nyökytteli ja otti sitten tukevan asennon. Siirryin hieman sivummalle, etten itse saisi vahingossakaan kipeää momon hyökkäyksistä, ja annoin Momolle luvan tehdä ensimmäisen siirtonsa. Momo liikautti hieman vasenta kättään sivulleen ja lähti sitten juoksemaan kohti puuta. Puolimetriä ennen puuta Momo hypähti ilmaan ja raapaisi puuta. Pienet raapaisun jäljet jäivät jäisen puun pintaan. Momo kääntyi katsomaan minua. Nyökkäsin tälle, ja annoin samalla luvan kokeilla toista liikettä. Katselin Momoa, joka peruutti metrin verran taaksepäin. Yksi pokemonin hyökkäyksistä oli siis scratch. Ei mitenkään kummoinen hyökkäys - sen kun osasi niin moni muukin pokemon alkumetreillään.

Momo syöksyi taas puuta päin, tällä kertaa, puskien puuta hieman. Kurtisin kulmiani ja katsoin Momoa.

"Oliko tuo Astonish?" kysyin Momolta, joka kääntyi katsomaan minua ja nyökkäsi vastaukseksi. Ahaa - vai tuolla lailla sekn hyökkäys toimi? Hymähdin ja katsoin, miten Momo asettui nyt puun eteen ja alkoi potkia lunta puun päälle. Katsoin Momoa hetken aikaa kummastuneena, kunnes tajusin, että Momo käytti Sand attackia - tosin nyt kun oltiin talvimaisemissa, Momo joutui käyttämään hiekan sijaan lunta. Seuraavana Momo alkoi heiluttaa häntäänsä puulle, mikä näytti myös aika hölmöltä. Mutta kyseessä oli kuitenkin yksi Momon hyökkäyksistä - tail whip. Hännän heiluttamisen jälkeen Momo kääntyi katsomaan minua.

"Siinäkö oli kaikki hyökkäykset, jotka osaat luonnostaan?" kysyin Momolta. Momo nyökkäsi ja asteli sitten luokseni. Nyt olisi sitten vuorossa Momon uusimman hyökkäyksen vuoro, tuityypin hyökkäyksen vuoro. Minulla ei ollut hajuakaan, minkälainen hyökkäys oli kyseessä.

"No, nyt on sen tulityypin hyökkäyksen vuoro. Mene vähän aukeammalle ja kokeile tehdä se hyökkäys. Mutta älä tähtää mihikään, älä varsinkaan minuun. Hirtän sinut, jos sytytät minut tai metsän palamaan" sanoin tiukalla äänensävyllä Momolle. Apina murahti ja asteli sitten routelle seisomaan. Ihan kuin se nyt olisi muka tarkoituksella sytyttänyt koko metsän palamaan, minut ehkä puolivahingossa. Ja ihan kuin metsäpalo tälläisessa paikassa tällaisella kelillä olisi ollut muka mahdollista. Momo veti syvään henkeä ja vei kätensä sitten hieman kaarelle vartalonsa viereen. Momo heilautti käsiään hieman sivulle ja hypähti ilmaan, tehden ympärilleen tulisen renkaan.

"Flame wheel?" mutisin ja vaihdoin hieman asentoani. Noh, ei paha. Kai. Toisaalta, ahne-minä erittäin syvällä sisimmissäni sanoi, että Momo olisi kyllä voinut oppia jonkun vahvemmankin hyökkäyksen, kuten overheatin. Pieni, idioottimainen hymy kohosi huulilleni. Siinä olisikin vasta näky, overheatia käyttävä Aipom! Kyllä ihmisillä naama vääntyisi, kun he näkisivät mitättömän Aipomin käyttävän niin voimakasta tulityypin hyökkäystä. Tai entäpä Inferno? Tai Eruption? Sittenhän ihmisillä vasta olisikin naama vääntynyt! Tunsin, miten joku hypähti olkapäälleni ja mottasi minua ohimolle.

"Auts" ärähdin ja käänsin päätäni. momo seisoi vihaisesti olkapäälläni ja mulkoili minua.

"Ai, luulit, etten katsonut..... No, tee se Flame wheel uudestaan" sanoin Momolle, joka tyytyi vain murahtamaan. Momo otti olkapäästäni vauhtia, hypähti eteenpäin ja teki ilmassa pienen voltin, keräten samalla liekkä ympärilleen. Herra laskeutui nätisti takaisin maahan ja kääntyi sitten katsomaan minua. Nyökkäsin ja käännyin sitten katdomaan ympärilleni. En nähnyt edelleenkään ristinsielua, joten samainen puu sai toimia edelleen Momon vastustajana. Momo asteli eteeni ja näytti hetken palelevan kylmässä säässä. Tosiaan, minulla oli toppapuku päällä ja Momolla pelkkä turkki. Nyt edes huivi ei ollut lämmittämässä Momon kaulaa. Voisimme tietenkin jatkaa harjoittelua niin että Momolle tulisi lämmin ja ehkä jopa hiki, mutta sitten vaarana olisi taas Momon kylmettyminen.

"Lopetetaan tältä erää. Saat vielä kylmää ja tulet kipeäksi, eikä sellainen käy" totesin Momolle. Apina nyökkäsi ja alkoi jo hieman täristä. Kaivoin ensin Momon huivin laukusta ja sidoin sen pokemonin kaulaan, jonka jälkeen nappasin Momon pokemonpallon laukun pikkutaskusta ja komensin Momon takaisin palloon. Pieni pallo piti edes vähän lämpöä, varsinkin kun olin änkenyt sen laukkuuni kauluhuivini käärittynä. Nyt tosin omaa kaulaani paleli, mutta pianpahan saisin jotain lämmintä juotavaa. Ehkä.

Tallustelin kaupungin kaduilla, kohti kahvilaa. Olin käynyt Pokemon Centerillä suihkussa, ja vaihtanut uuden topin ylleni. Edellinen oli sen verran hikinen. Olin kuitenkin hionnut sen verran, kun olin tarponut lumihangessa, ja no, pitihän sitä nyt uusia vaihtaa päälle. En sentään aikonut painella samoilla vaatteilla koko pitkää kouluttajan matjaani.

Kahvilan edessä oli kaksi suurin piirtein minun ikäistäni poikaa polttamassa ja naureskelemassa luoja tietää mille. En sen pahemmin jaksanut jäädä kuuntelemaan poikien höpötykäsi vaan painelin suoraan sisälle kahvilaan. Pysähdyin hetkeksi ja annoin katseeni kiertää koko kahvilan alue läpi. Herraa ei vielä näkynyt, joten menin ostamaan itselleni kaakaon. Kahvilassa oli aika vähän väkeä, joten saisin puhua seuralaiseni kanssa melko rauhassa. Siltikin minun oli napattava kauimmainen pöytä tiskistä.

Laskin kaakaomukin pöydälle ja olkalaukkuni sohvalle, riisuin toppatakin yltäni ja istahdin sitten pehmustetulle sohvalle istumaan ja odottamaan. Katsahdin kelloa ja hymähdin.

"Minähän olen 10 minuuttia etuajassa..." mumisin ja hörpääsin sitten kaakaotani. Kaivoin Momon pokemonpallon olkalaukun sisältä ja vapautin Momon viereeni sohvallle. Momo venytteli ja kääntyi sitten katsomaan minua uteliaana.

"Ei hän ole vielä täällä. Olen sitä paitsi ajoissa paikalla, joten ei hän nyt ihan heti tänne ole tulossa" sanoin Momolle. Momo huokaisi pettyneenä ja hypähti sitten pöydän päälle.

"Hei, alas pöydältä! Nyt ollaan kahvilassa, ei kotona!" komensin Momoa, joka murahti ja hypähti alas sohvalle. Katselin ympärilleni ja huomasin läheisen tyhjän pöydän luona korokkeen. Nousin ja kipaisin hakemassa korokkeen Momolle. Tyytyväisenä Momo istahti sen päälle ja jäi sitten tapittamaan minua. Katsoin Momoa ja huokaisin.

"Ai, pitäisikö sinullekin ostaa kaakao?" kysyin Momolta. Leveä hymy kohosi Momon kasvoille. Nousin taas ylös sohvalta ja kävin ostamassa Momolle lämpimän kaakaon. Palasin pian takaisin pöydän luo ja laskin kaakaon Momon eteen. Momo katsahti minua ja alkoi sitten hörppiä kaakaota.

Istuskelin sohvalla ja katselin ympärilleni. Herraa ei näkynyt vieläkään ja kello oli jo 14,10. tuhahdin ja katsoin seinällä pöytämme vieressä ollutta taulua, luoja tietää jo kuinka monennetta kertaa.

"Ai, täällä perällähän sä olet!" tuttu ääni sanoi iloisesti. Minä ja Momo käänsimme katseemme mieheen.

"Kas kas, tulithan sinä. 11 minuuttia myöhässä!" totesin miehelle, joka laski parhaillaan tarjottimen pöydälle. Hän tyytyi vain irvistämään ja kohauttamaan olkapäitään.

"Jäin suustani kiinni erään nuorukaisen kanssa" mies sanoi ja irvisti uudelleen. Tuhahdin ja pyöräytin silmiäni. Mies heilautti mustan toppatakin päältään, pujotti sen naulakkoon ja vetäisi vielä pipon päästään. Pipon alta paljastuivat leiskuvan punaiset hiukset, joissa oli muutama musta raita siellä täällä. Hiukset olivat hieman sekaisin, mutta yhdellä ködenvedolla mies sai hiukset jotenkin ojennukseen. Taikuutta tuo oli, minulla kesti hiusten laitossa aia vähintään 10 minuuttia. Katsahdin nopeasti Momoa, ja mieleni teki virnistää. Apinan ilme oli kuin kultaa, niin yllättynyttä ja järkyttynyttä ilmettä en sen kasvoilla vielä ollut nähnyt.

"Momo, tässä on se 'treffi-seuralaiseni', Joseph Stark. Ja me emme ole täällä treffeillä, vaan keskustelemassa" esittelin edessäni istuneen miehen Momolle. Momo näytti järkyttyvän lisää. Seuralaiseni olikin nuori ja hyvännäköinen mies, ei se vanha ukko, jonka olimme aiemmin Pokemon Centerillä nähneet. Ja en todellakaan huijannut Josephin komeudesta; Hän oli painosanalla komea, pitkä, harteikas ja lihaksikas. Hänen silmänsä olivat harmaat ja tarkkaavaiset. Josephilla oli yllään mustat housut, joissa oli punaisia lakritsa kuvioita, puna-musta kauluspaita ja sen päällä tumman ruskehtava nahkaliivi. Lisäksi miehen korvista roikkui kultaiset korvakorut, jotka olin joskus ostanut hänellesyntymäpäivälahjaksi.

"Tämän pikku apinanko sinä muka professorilta sait?" Joseph töksäytti, katsoen Momoa terävästi. Huokaisin ja nojauduin selkänojaa vasten. Edessäni oli uusi kuppi lämmikettä ja lautasella patonkivoileipä. Joseph kuului myös Raketti Ryhmään, ja olimme tunteneet järjestön kautta toisemme jo useamman vuoden.

"Proffalla ei ollut tuli- tai pimeystyypin pokemoneja, joten sain sitten tämän apinan. Olisin kyllä saanut käydä vaihtamassa Momon johonkin toiseen pokemoniin, jos yhteistyömme ei olisi alkanut sujua" vastasin, ja pörrötin Momon päätä. Momo mulkaisi minua ja mutristi suutaan.

"No, mikset sitten käynyt vaihtamassa?" Joseph kysyi. Hän oli varmaankin arvannut, etten itsekään ollut ollut aluksi tyytyväinen tähän pokemoniin. Niin, olisinhan minä tietenkin voinut Momon vaihtaa. En olisi sotkenut sitä vaarallisille poluille ja pilannut sen elämää. Tosin, Momollahan oli jo pieniä varasteluita taustallaan, kuten professori oli minulle eilen illalla kertonut. Nyt en kuitenkaan voinut sitä enää palauttaa, Momo kun tiesi liikaa. Enkä oikeastaan halunnutkaan palauttaa sitä.

"Tuskin sieltä olisi mitään parempaakaan pokemonia löytynyt. Sitä paitsi, Momolla on muutama hyödyllinen erikoispiirre" sanoin, iskien vielä silmää Josephille. Mies huokaisi ja haukkasi sitten leivästään palan. Tarjoilijatar sattui kävelemään läheisen pöydän luo siivoamaan sitä, joten huikkasin hänet luoksemme.

"Miten voin auttaa?" nainen kysyi, hymyillen. Joseph antoi katseensa kiertää naisessa, ja muutamassa sekunnissa miehen ilme muuttui flirttailevaksi. Nainen huomasi tämän, mikä sai pienen punan kohoamaan hänen kasvoilleen.

"Toisitko Aipomilleni pienen marjakulhon?" pyysin tarjoilijalta, joka nyökkäsi ja pyyhälsi paikalta leveän hymyn kera. Käänsin katseeni Josephin ja mulkoilin miestä. Joseph irvisti kahvimukinsa takaa minulle ja jatkoi sitten juomista. Pian samainen naistarjoilija palasi luoksemme, kantaen tarjottimella pientä astiaa, joka oli täynnä erilaisia hedelmiä. Joseph kaivoi takkinsa taskusta rahapussinsa ja maksoi minun puolestani Momon välipalan. Olisin hymyilliyt Josephille, mutta tämä jatkoi taas flirttailuaan tarjoilijattaren kanssa.

"Et taida koskaan asettua aloillesi" huomautin Josephille naisen lähdettyä. Joseph vain naurahti. Hänellä oli paha tapa flirttailla jokaisen naisen kanssa, joka vain viehätti silmää. Haukkasin leivästäni ja katsoin Momoa, joka mussutti hedelmää tyytyväisenä. Sain lopulta syötyä leipäni ja katselin sitten taas ympärillei. Asiakkaita kahvilaan oli tullut hieman lisää, ehkä jopa liiankin lähelle meitä. Täällä emme voisi puhua rauhassa työasioista ilman uteliaita korvia. Ehkä meidän olisi parasta painella Pokemon Centeriin, voisin ehkä samalla luovuttaa huoneeni.

"Ainiin, muuten.... Sain töistä tämmöisen" Joseph sanoi yllättäen. Hän kääntyi vieressään olleen laukun luo ja tonki sieltä pokemonmunan. Hän ojensi sen minulle ja hymili hieman.

"Ota sinä se tiimiisi huolehdittavaksesi. Meistä voisi tulla sille hyvät vanhemmat" Joseph sanoi, iskien minulle vielä silmää. Hymähdin ja otin munan Josephilta. Munan pinta oli ihanan vaalean kerman värinen, samettisen tuntuinen ja muna tuntui muutenkin ihanan lämpimältä. Momo hypähti käsivarteeni kiinni ja ihasteli munaa silmät pyöreinä.

"Kiitos, Joseph. Mikä täältä kuoriutuu?" kysyin uteliaana. Joseph levitti käsiään ja laski ne sitten taas pöydälle.

"Ei mitään hajua. Jokin kiva pokemon, kai" Joseph sanoi. Tuhahdin ja silittelin pokemonmunaa.

Vartin päästä olimme menossa takaisin Pokemon Centerille, puhuman työasioista. Kahvilassa se oli mahdotonta, kaikki kyläläiset kun olivat tuntuneen änkevän samaan aikaan kahvilaan. Ja Joseph halusi muutenkin jutella kanssani rauhallisemmassa paikassa, jossa saisimme olla kahden.

Pokemonmuna oli käärittynä laukkuun viltin ja Josephin vaatteiden ympärille. Olin antanut vielä oman collegepaitani munalle lämmikkeeksi. Lävelymatka kahvilasta PokemonCenteriin ei kestänyt onneksi kuin muutaman minuutiin, joten en ehtinyt jäätyä - vaikka olihan minulla toppatakki päälläni. Momo oli jälleen pokemonpallossaan. Olin päättänyt ottaa sen palloonsa, jotta saisin keskittyä Josephiin. Ei sillä, etteikö hän osaisi huolehtia itsestään, halusin vain pitää häntä silmällä. Josephilla oli paha tapa flirttailla naisten, ja jopa minun ikäisteni kanssa. Jos hän siis vain löysi jotain viehättävää naisesta, kun siitä tarjoilijasta kahvilassa. Tarjoilija oli näyttänyt erittäin kauniilta ja olisi varmasti sopinut Josephille tyttöystäväksi, jos mies ei vain olisi tuollainenkin playboy. Ja jos hän ei olisi rikollinen. Minuun hän ei vielä sattunut, eikä varmaan koskaan sattuisikaan. Täyttäisin 16 vasta ensi kuussa ja sen jälkeen olisin sen ikäinen, että voisin saada täysi-ikäiset miehet kimppuuni. Saavuimme Pokemon Centeriin ja painelimme suoraan käytävälle, joka johti huoneeseeni. Joseph katsahti hoitaja Joyta ja hymyili tälle hieman. Hoitaja Joy hymyili hänelle takaisin tuttuun ystävälliseen tapaansa.

Huoneessani Joseph tutki heti ensimmäisenä ulkovaatteiden riisumisen jälkeen huoneeni mahdollisten piilotettujen mikrofonien, kameroiden tai muiden poliisin piilottamien laitteiden varalta. Mieleni teki facepalmata, tai edes hakata päätäni johonkin. Miksen ollut itse hoksannut moista?! Joku olisi saattanut kuulla minun ja Momon keskustelut. Voisin saada kytät kimppuuni, tai valtion virkamiehet. Joseph ei kuitenkaan löytänyt huoneesta mitään, joten olisin turvassa. Ainakin tältä erää.

Joseph kaivoi munan laukustaan ja istahti sängylleni, pitäen valkoista munaa edelleen sylissään. Kaivoin Momon pokemonpallon laukustani ja vapautin apinan. Momo hypähti heti sängylle ja änki itsensä Josephin viereen. En ollut ihan varma, oliko Momo ihastunut munaan noin valtavasti, kiinnostiko muna sitä muuten vaan vai oliko Momolla jotain muuta mielessään munan suhteen. Josephin suhteen Momolla ei ollut enää pahemmin mitään sanottavaa, ei sillä että Momolla olisi ollut kahvilassakaan paljoa sanottavaa miehestä. Kahvilassa Momo oli toljottanut Josephia suu auki melkeinpä koko ajan, enkä todellakaan tiennyt, mistä se johtui. Josephin ulkonäöstä? Hänen flirttailevasta luonteestaan? Vai yleensäkin siitä, että hän olikin seuralaiseni, ei se vanha ukko Pokemon Centeriltä.

Puin collegepaidan takaisin ylleni ja istahdin sitten Josephin viereen. Joseph hymyili hieman ja ojensi pokemonmunan minulle. Otin munan tiiviisti syliini ja kiedoin vielä Josephin viltin sen ympärille.

"Meilläkin on nyt vauva" Joseph totesi katsellessaan munaa.

"Meillä?" toistin, kohottaen toista kulmaani. Joseph irvisti ja hieroi pokemonmunaa omahyväisen näköisenä. Ah, pokemonvauva.

"Meillä? Minulla on nyt vauva, ei tämä sinun ole!" sanoin ja vein pokemonmunaa kauemmas Josephista. Momo tuhahti. Joseph sen sijaan alkoi nauraa ja pudisteli sitten päätään. Hymyillen hän kurkotti koskettamaan munaa, mutta vein sitä yhä kauemmaksi. Tajutessaan, ettei Joseph yltäisikään silittämään munaa, hän kietoi kätensä ympärilleni. Olin päästää kiljaisun suustani, mutta Joseph nosti sormensa huulilleni. Joten jäin vain tuijottamaan vihaisesti nuorta miestä.

"Älä toki luule, että olet ainoa, joka tulee huolehtimaan tästä kaverista" Joseph sanoi, yhä pieni hymy suupielessään.

"Ei. Ehei, ei käy, Jose!" ärisin ja mulkoilin miestä. Momo katsoi minua kysyvänä. Apina ei oikein tuntunut ymmärtämän, mikä minulle nyt oli tullut.

"Voi kyllä, minä tulen mukaasi!" Joseph sanoi. Momon ilme näytti hieman kirkastuvan, minun taas synkistyvän. Pidin kyllä Josephista, mutta en todellakaan halunnut häntä roikkumaan mukaani. Mulkoilin Josephia ja pullistin poskiani. Joseph nauroi reaktiolleni ja synkistyi sitten.

"Judy, ihan tosi. Kuljen mukanasi niin kauan kunnes pokemonisi ovat tarpeeksi vahvoja suojelemaan sinua" Joseph sanoi. Katsoin miestä hetken, ennenkö lopulta huokaisin raskaasti ja tyydyin nyökkäämään. Voisin tietenkin potkia hänet lähimpään puskaan tilaisuuden tullen.

Istuimme Josephin kanssa edelleen sängylläni. Josephin aiemmin tuoman kirjeen sisältö oli nyt sängyllä; Erinäisiä papereita labrasta, hybridipokemoneista ja risteytyksestä, muutama Raketti Ryhmän raportti pieleen menneistä kloonauksista, muutama lehdistä revitty juttu professorin kloonauksista ynnä muista kokeista ja kartta labran tiloista. Joseph oli saanut kirjeen Raketti Ryhmän lähetiltä, ja hänen oli määrä viedä se labraan murtautuville agenteille. Hän oli kuitenkin tuonut sen minulle aamupäivällä turvaan, koska oli joutunut hoitamaan oman työnsä pois alta. Josephilla oli ollut sen verran suuri riski jäädä kiinni, ettei hän ollut halunnut toisen tehtävän vaarautuvan.

"Paperit ovat kunnossa ja niissä on kaikki tarvittava. Lisäksi mukana on päämajalta tullut kartta kohteesta, johon on merkitty kohteen sijainti. Kyllä, koko rakennus pitää tutkia, mutta kohde on ensisijaisesti teillä työnä..." Joseph puhui handsfreehensä. Toisessa päässä oli toinen agenteista, joka meni labraan. Ajankohdasta ei minulla tosin ollut mitään hajua.

"Kyllä, liitän mukaan Judyn tekemän kopion raportista" Joseph sanoi ja katsahti minua sitten merkittävästi. Nyökkäsin ja kumarruin noukkimaan olkalaukustani paperit. Laskin paperit Josephin eteen ja jäin taas hiljaa tarkkailemaan, miten hän hoiti työtään. Joseph oli yksi Raketti Ryhmän agenteista. Hän oli hyvä työssään, ei ihan sitä ykkös-luokkaa, mutta tarpeeksi hyvä. Momo istui toisella sängyllä munan kanssa. Joseph oli penkonut omasta laukustaan Momolle jonkin kehittävän ongelmanratkaisu pelin siksi aikaa kun me hoidimme työasioita. Olimme hoitaneet asiaa jo lähemmäs pari tuntia, ja aloin olla jo pikku hiljaa kyllästynyt. Inhosin paperitöitä. Inhosin sitä, että jouduin istumaan liian kauan paikoillani. Mutta joskus sitä oli vain kestettävä, kuten nyt.

Lopulta Joseph sulki handsfreensä ja hieroi kasvojaan suurilla kämmenillään. Sitten hän alkoi kerätä papereja takaisin kirjekuoreen ja sulki sen. Hän kävi viemässä kirjeen takaisin omaan laukkuunsa ja palasi sitten takaisin luokseni.

"Sehän meni hyvin" Joseph totesi venyteltyään käsiiän. Tyydyin vain nyökkäämään ja katsomaan Momoa. Joseph istahti sohvalle ja haukotteli. Meidän pitäisi käydä ulkona. Halusin päästä taas liikkumaan. Voisimme oikeastaan lähteä koko kylästä.

"Hei Joseph, oletko muuten kuullut siitä professorin assistentista, joka kehittelee sitä tyypin-muuntaja litkua?" kysyin Josephilta. Asia oli putkahtanut mieleeni jostain takaraivon perukoilta. Joseph nyökkäsi ja asetti käsivartensa rintakehänsä alle.

"Jep, se on yksi syy, miksi labraa päätettiin lähteä tutkimaan. Archerin tiedemiehet, varsinkin naikkonen itse, tutkivat sellaisiakin asioita, joista poliisi voisi olla hyvinkin kiinnostunut" Joseph vastasi ja käänsi katseensa Momosta ja munasta minuun. Hymähdin ja nojauduin seinää vasten. Oli siis vain ajan kysymys, koska Raketti Ryhmä pääsisi käsiksi professorin tutkimuksiin.

"Hyvä syy meidän pojille lähteä tonkimaan vähän paikkoja" totesin. Joseph naurahti ja katsoi minua sitten tylsistyneenä. Käänsin katseeni kelloon. Alkoi olla jo ilta, joten emme lähtisikään tänään pois Aurora Townista. Matka Cordowan Towniin kesti kävellen kuitenkin hyvällä tuurilla 8-9 tuntia + kaikki mahdolliset lepotauot ja muut viivästykset.

"Lähdetään huomenna vasta matkaan. En mielelläni yöpyisi ensi yötä Route 101:n varrella. Ensi yölle luvattiin nimittäin pahimmillaan -40 astetta" Joseph sanoi. Hän näytti hivenen ärtyneeltä. Agentit olivat tulossa ja meidän täytyi antaa kirjekuori heille, jotta he voisivat alkaa hommiin. Vilkaisin taas kelloa.

"Lähden kohta sinne tapaamispaikkaan. Tulen takaisin niin pian kuin mahdollista" Joseph sanoi. Tyydyin vain nyökkäämään. Minä en alhaisen asemani vuoksi saanut mennä mukaan, vaikka sitä olinkin toivonut.

Istuskelin yksinäni pimeässä huoneessa, odottaen edelleen Josephia. Kello oli jo pari minuuttia yli puolen yön. Jos häntä ei huomenna kymmeneen mennessä näkyisi, lähtisin pois. Ja jättäisin hoitaja Joylle ehkä lapun välitettäväksi herralle, jos hän vaikka tulisi takaisin.

Momo oli nukahtanut sohvalle, joten en viitsinyt ottaa sitä takaisin pokemonpalloon. Pokemonmuna nyhjötti yhä hiljaisena sylissäni. Jos munasta ei olisi hehkunut lämpöä, olisin epäillyt, että munan sisältö on kuollut. Olin lisäksi käynyt näyttämässä munaa hoitaja Joylle, joka totesi sen olevan täyin 100% kunnossa. Lopulta annoin väymykselle periksi, ja päätin painella sänkyyn. Joseph joko tulisi tai ei. Kiedoin munan hellästi viltin ympärille ja laskin sen sitten sohvalle käsinojan viereen.

Heräsin aamulla, maaten tuttuun tapaan selälläni. Räpyttelin hieman silmiäni ja tunsin oloni edelleen uniseksi. Pikku hiljaa aloin hahmottaa ympäristöä ja silloin aloin vasta kunnolla tuntea jotain ylimääräistä painoa ylläni. Momo nukkui edelleen sohvalla - kuulin sen vaimean kuorsauksen aivan liian kaukaa. Eikä se kyllä painanut näin paljoa ja ollut kooltaan näin iso. Laskin katseeni alemmas, huomaten Josephin nukkuvan sikeästi päälläni. Miehen pää lepäsi oikeaa olkapäätäni vasten, vasen käsi oli vartaloidemme vieressä, erittäin lähellä rintaani, ja hänen oikea kätensä meni rintakehäni päältä, leväten toisella olkapäälläni. Tuijotin Josephia muutaman minuutin, punan kohotessa kasvoilleni. Lopulta sain koottua itseni ja pökkäsin miehen hereille aika kovakouraisesti.

"Mitä helv...?!" Joseph karjaisi säikähtäneenä, lopettaen kuitenkin lauseena kesken mätkähdettyään lattialle. Nousin kyljelleni käden varaan ja kurkistin lattialle. Joseph ärisi erittäin vihaisena ja hieroi takaraivoaan.

"Mitä tuo nyt muka oli?" hän kysyi, samalla mulkoillen minua.

"Hyvän huomenen toivotus. Oikeasti, mitä sinä meinaat?" ärisin herralle takaisin.

"Ai että mitä mä meinasin? Nukuin sun sängyssäsi, idiootti!" Joseph sanoi ja nousi ylös lattialta. Huomasin, ettei miehellä ollut yllään muuta kuin mustat bokserit. Hänen kroppansa oli hyvin treenattu, lihakset hehkuttivat olemassa oloaan ja Josephin iho oli kauniisti ruskettunut joka puolelta. Punastuin uudelleen, ja manasin asiaa saman tien. Joseph hymähti ja kurkotti pörröttämään hiuksiani. Ihan kuin ne eivät muutenkin olisi olleet jo sekaisin.

"Tiedätkö, tuo on seksuaalista häirintää, toisen sängyssä nukkuminen nimittäin. Ei, korjaan, toisen päällä nukkuminen on seksuaalista häirintää" noteerasin Josephille, joka huitaisi kätensä naamansa eteen ja huokaisi raskaasti. Nousin istumaan kunnolla, irvistellen miehelle. Häntä oli sitten mukava ärsyttää.